JS Herculeksen paidassa viime kaudella ensimmäiset miesten valtakunnallisen tason ottelunsa pelanneet 18-vuotias Oskari Haanpää ja 17-vuotias Elias Suistio jatkavat herkun riveissä myös kaudella 2022. Haanpää on pelannut pääasiassa hyökkäyskolmanneksen rooleissa ja viimeisteli viime kaudella ensimmäisen maalinsa miesten Kakkosessa. Suistio on omimmillaan puolustuksen keskellä topparin tontilla. Elias kirjautti nimiinsä 216 peliminuuttia syyskaudella edustusjoukkueen riveissä. JS Herculeksen…
Jalkapallo
Tilaa joulun 2021 lämmittävin joululahja verkkokaupastamme. Kausi 2022 lähestyy ja urheilullinen JS Hercules on jo aloittanut valmistautumisensa tulevan kevään ensimmäiseen sarjaotteluun Ebbe Tønderin ja Pekka Haarasen johdolla. Peruskausikortin hinta on ainoastaan 40 euroa sisältäen sisäänpääsyn kaikkiin JS Herculeksen Kakkosen kotiotteluihin. 60 euron hinnalla varmistat yhdellä kortilla sisäänpääsyn sarjaotteluiden lisäksi myös harjoitusotteluihin sekä Suomen Cupin kotipeleihin….
Kaudesta 2016 Tervarit Juniorien ja JS Herculeksen YJ-joukkueiden juniorivalmentajana toiminut UEFA A-lisenssin suorittanut Pekka Haaranen (33) tekee eräällä tapaa paluun juurilleen. Edustusjoukkueen valmennusryhmässä tulevalla kaudella toimiva Haaranen työskenteli oman pelaajauransa jälkeen JS Herculeksen päävalmentajana vuonna 2015, jolloin kausi huipentui historiallisiin nousujuhliin Herkun noustessa valtakunnalliseen sarjaan eli Kakkoseen. Mikä oli sinun tiesi valmennustehtäviin? – Kävin OLS:n…
JS Hercules YJ:n riveissä kuluneella kaudella pelannut 14-vuotias Aapo Takalo vakuutti Palloliiton Tähtitarha-leirityksen aikana -07 syntyneiden maajoukkuevalmentajat ja sai kutsun marraskuun tuplamaaotteluihin Portugaliin. Ajax Sarkkirannan vuotta vanhempien juniorijoukkueeseen jo pikkujunnuissa noussut Takalo on luontaiselta pelipaikaltaan laitahyökkääjä. – Aapon alkukausi meni loukkaantumisista toipuessa, mutta hän nousi nopeasti P15-joukkueemme kärkipelaajien joukkoon ja sai syyskaudella vastuuta ja onnistumisia….
Kolme kautta Mikko Isokankaan alaisuudessa Kakkosen kärkisijoja hätyytelleen Herculeksen edustusjoukkueen uuden päävalmentajan ensi kauden kattava sopimuspaperi on allekirjoitettu. Tanskassa jalkapallokoulutuksensa saanut kokenut Ebbe Tønder puhkuu intoa siitä huolimatta, että hänellä on edessään lähes puolen vuoden työ harjoituskentillä ennen ensimmäistä virallista sarjaottelua. – Näin jo viime kaudella hyvin runsaasti JS Herculeksen harjoituksia ja pelejä. Olen käynyt…
Marraskuun 2021 alussa Hercules järjestää avoimen try out -tapahtuman vuonna 2005 ja 2006 syntyneille poikapelaajille. Kaudelle 2022 perustetaan kaksi Herculesin B-juniorijoukkuetta, joista toinen pelannee BSM-sarjaa ja toinen B-poikien Ykköstä. Avoimet harjoitusajat ovat seuraavat: MA 1.11. klo 17:00 – 18:30 Ojan Rauta Areena KE 3.11. klo 17:00 – 18:30 Castrén tn TO 4.11. …
Herculeksen monivuotisen päävalmentajan Mikko Isokankaan jakso Herculeksessa päättyy kuluvan kauden loppuun. Isokangas on päättänyt jättäytyä valmennusvastuusta sivuun sopimuksen päättyessä kauden lopulla. Suurimman osan Isokankaan toimikaudesta Herculeksen urheilupuolesta vastannut Marko Saranlinna kommentoi:
Sunnuntaina tarjolla kärkikamppailu Castrenin tekonurmella nähdään Kakkosen C-lohkon huippuottelu, kun Hercules saa sunnuntaina vastaansa SJK akatemian. Viikonloppuun lähdettäessä joukkueet miehittävät sarjataulukon kaksi ensimmäistä sijaa, joten lähtökohdat taisteluun pisteistä ovat herkulliset. Vierailijat ottivat ison askeleen kohti sarjanousua voittamalla edellisessä ottelussaan OTP:n maalein 3-2. Piste-ero toisena olevaan Herculekseen ennen kuutta viimeistä ottelua on 8 pistettä. Todellinen ero…
Voittoputki jatkui Pietarsaaressa Hercules jatkoi hyviä esityksiään lauantaina Kakkosessa voittaen vieraissa JBK:n 1-2 (0-1). Tulos toi oululaisille jo neljännen peräkkäisen täyden pistepotin ja paransi samalla asemia sarjan kärkipäässä entisestään. Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan tasainen, eikä maalipaikoilla juuri juhlittu. Hercules otti kuitenkin ottelussa ohjat napaten johtoaseman 14. minuutilla. Vahva prässipeli aiheutti JBK:lle vaikeuksia ja lopulta maalivahti…
JBK isäntänä lauantain ottelussa Herculeksen pelit jatkuvat lauantaina Pietarsaaressa, kun se kohtaa päiväpelissä JBK:n. Kello 13 alkavassa ottelussa molemmilla riittää panosta, jotta asemat kohti syksyn koitoksia pysyisivät mahdollisimman hyvinä. JBK:n tulokset kaudella ovat olleet vaihtelevia, mutta kotiottelut ovat sujuneet varsin mallikkaasti. Pietarsaarelaiset ovat sarjassa kuudentena pistesarakkeen näyttäessä 21. Viimeisimmät pelit ovat kuitenkin hieman heikentäneet asemia,…