Herkku-Papat venyttivät voitettujen ottelujen putken jo kolmeen kaatamalla IVFC:n lukemin 5-3 (3-1). Myös maaliverkot ovat pysyneet näissä voitto-otteluissa jatkuvasti tötteröillä 16 tehdyn maalin myötä.
JS Herculesten naisten joukkue on ollut tällä kaudella omaa luokkaansa naisten 3. divisioonassa. Lauantaina tuliaisina Kajaanista oli 3 pistettä 0-6 voitolla FC Wimma II:sta Herkuttarien pelatessa ottelu yhden vajaalla.
JS Hercules otti Herkku-Pappojen viimeaikaisista suorituksista mallia ja laittoi keskiviikkoiltana verkot tötterölle Oulun Tarmon kustannuksella. Loppulukemat 0-8 (0-1) kertovat kaiken oleellisen.
AC Kajaani vei pisteet mukanaan lauantaina maalein 0-4 (0-2). Tylyistä lukemista huolimatta Hercules taisteli urhoollisesti ja kaatui saappaat jalassa.
Papat sai ensimmäistä kertaa tällä kaudella kasaan tarpeeksi miehiä puolentoista joukkueen verran samalla mahdollistaen vaihtojen tasaisen pyörittämisen läpi ottelun. Peli alkoi vahvasti Pappojen hallinnassa ja kuparisen pääsi rikkomaan edustusjoukkueen edellisen ottelun missannut Tommi Päkkilä.