Viime sunnuntaina maukkaan 2-1 (0-1) kotivoiton TP-47:sta ottanut JS Herculeksen edustusjoukkue matkaa perjantaina Jyväskylään FC Vaajakosken vieraaksi. Neljästä pelaamastaan ottelusta Kakkosen C-lohkossa kuusi pistettä kerännyt Herkku lähtee katkaisemaan vierastappioputkeaan. Oululaiset voittivat edellisen kerran sarjapelinsä vieraskentällä 1.10.2022, jolloin GBK taipui kotiareenallaan 2-4 tappioon.

FCV:lla on kasassa myös kuusi pistettä pelaamistaan neljästä ottelusta. Viime kaudella kahdeksanneksi sijoittunut jyväskyläläisjoukkue antoi viime sunnuntaina kovan työnäytteen lyömällä vieraissa Närpes Kraftin maalein 3-0. Viime vuonna yhdeksän maalia Kakkosessa paukutellut Matias Sarlin on aloittanut keväänsä vahvasti ja onnistunut jo kolmesti löytämään pallon mentävän raon ohi vastustajien maalivahdeista.

Hercules näytti sunnuntaina taistelutahtoa nousemalla 0-1 tappioasemasta 2-1 voittoon viimeisen 45 minuutin aikana. Tornio loi etenkin toisella puoliajalla vaarallisia maalintekotilanteita, mutta vieraiden ruuti oli märkää ja Aleksanteri Patronen kotijoukkueen viimeisenä lukkona oli jälleen mies paikallaan. Herkun iltapäivän sankariksi nousi vaihtopenkiltä sisään tullut Joonas Kurvinen, joka viimeisteli tarkalla sijoituksellaan kauden avausosumansa, kun ottelun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta enää vajaat kolme minuuttia.

Oman mausteensa perjantai-illan otteluun tuo pelialusta, sillä Vaajakosken kotiareenan pelialue on täytetty luonnonnurmella. Pitkälle huhtikuun loppuun maatamme vaivannut kylmä ilmamassa on varmasti jättänyt jälkensä myös Jyväskylään, joten erikoisia pomppuja ja liukastumisia on varmasti luvassa kummankin joukkueen taholta.

Ruutu-palvelu tarjoaa perjantain taiston suorana lähetyksenä alkaen kello 18.45 ja itse ottelu puhalletaan käyntiin kello 19.00. JS Herculeksen reservijoukkue Tervarit-j esiintyy kotiyleisölleen sunnuntaina kello 15.30, kun Pateniemen tekonurmella pelattavassa Kolmosen ottelussa vastaan asettuu KePS (Kemi).

https://www.ruutu.fi/stream/4330752