JS Hercules matkaa sunnuntaina Kainuun sydämeen Kajaaniin, jossa oululaisten isäntänä toimii Kakkoseen täksi kaudeksi noussut Kajaanin Haka. Joukkueet kohtasivat kevätkierroksella toisensa Raatin hyväkuntoisella nurmialustalla, jolloin Herkku oli maalin verran etevämpi nousten 87.minuutilla 3-2 voittoon Jerome Ogbuefin upealla kaukolaukauksella.

Hakan portugalilaisen vastuuvalmentaja Luis Figueiredon komennossa railakasta ja varsin hyökkäävää jalkapalloa pelaavat kainuulaiset ovat vielä tiukasti kiinni sarjapaikassaan, sillä joukkue on kerännyt 17 pelaamastaan ottelusta yhtä monta pistettä, mutta putoamisviivan alla oleva JBK on yhä iskuetäisyyden päässä 13 pisteellään. Sunnuntaina kentällä nähtäneen siis nälkäinen ja aggressiivinen kotijoukkue, joka hyökkää ennakkoluulottomasti jopa kuuden pelaajan voimin pallonriistojen jälkeen. Rohkea pelityyli on tuottanut maaleja kumpaankin päähän: noissa 17 ottelussa maaleja on tuuleteltu peräti 62 kertaa.

Hercules on selvittänyt kolme edellistä otteluaan tappioitta ja on edelleen kiinni ylemmän loppusarjan paikassa. Viime lauantaina Castrenissa FC Vaajakoskea vastaan ensimmäisen maalinsa miesten valtakunnallisessa sarjassa tehnyt Eevert Sainila nousi ottelun ratkaisijaksi päätöskympin aikana ja 1-0 lukemat riittivät täyteen pistepottiin. Viime peleissä mainiosti esiintyneet Sainila, Kasper Rauma ja Lauri Tervo jäävät sunnuntaina kokoonpanosta sivuun, sillä Herculeksen yj-joukkue pelasi lauantaina alle 17-vuotiaiden SM-sarjapaikan kannalta tärkeän ottelun Kuopiossa.

Herculeksen päävalmentaja Peter Ebbe Tønderilla riittää silti vaihtoehtoja, sillä harjoitusvahvuuteen ovat loukkaantumistensa jälkeen palanneet Valtteri Kovalainen, Aapo Kuivila ja jo 10 maalia tällä kaudella iskenyt Jyri Vääräniemi.

Sunnuntain ottelu puhalletaan käyntiin Kajaanin liikuntapuistossa kello 17.00 ja Kainuun Sanomat striimaa ottelun livepalvelussaan.