JS Herculeksen edustusjoukkueen taival vuoden 2022 Suomen Cupissa päättyi ensimmäiseen otteluun. Kolmannen kierroksen kamppailussa isäntänä toiminut Vaasan IFK käyttä avausjaksolla paikkansa tehokkaasti hyväkseen ja eteni jatkoon loppuluvuin 2-0 (2-0).

Edellisestä kaudesta rajusti uusiutuneen Herkun pelillinen prosessi on edelleen rakennusvaiheessa, mutta sarjakauden avausotteluun on kuitenkin vielä aikaa kolme viikkoa.

  • Olen luonnollisesti pettynyt lopputulokseen, mutta teimme kentällä paljon myös oikeita asioita. Pelinkuva osoitti, että oppimisvaiheemme on vielä kesken, loimme hyviä pallonhallintajaksoja, mutta tilanteiden päättämisessä meillä riittää vielä haastetta, Herculeksen vastuuvalmentaja Peter Ebbe Tønder tiivisti tuntonsa.

VIFK sai otteluun vahvan alun ja siirtyi 1-0 johtoon 5.peliminuutilla. Kotijoukkueen Giuseppe Lo Giudice nousi boksin sisällä korkeimmalle ja puski kulmapotkusta pallon varmasti vieraiden verkkoon. Avausjaksolla pallollisen pelinsä kanssa tuskaillut vierasjoukkue joutui rikkomaan 26.minuutilla rangaistuspotkun arvoisesti ja pallon taakse asettui Kasperi Polvilampi. Vieraiden maalinsuuta sunnuntaina vartioinut Aki Peltokorpi ei kyennyt aavistamaan oikeaan kulmaan. Polvilampi sijoitti pallon varmasti maalin alanurkkaan ja tulostaululle merkittiin isäntien 2-0 johtolukemat.

JS Hercules suoritti tauolla kolme pelaajavaihtoa, kun kentälle astelivat B-juniori-ikäiset debytantit Kasper Rauma, Eevert Sainila ja Lapuan pikajuna Iikka Hirvilammi. Herkku nosti tappioasemassa prässitasoaan ja sai sen myötä pallonhallinnan itselleen, mutta VIFK piti muotonsa erinomaisesti kasassa. Pallonhallinta ei sunnuntaina realisoitunut vaarallisiksi maalintekopaikoiksi.

  • Kokoonpanossamme debytoi sunnuntaina kuusi uutta peluria, joista peräti kolme on vielä alle 18-vuotiaita. Tämä ottelu täytyy analysoida valmennusryhmämme kanssa tarkoin ja jatkamme yhdessä työntekoa kohti sarjan avausottelua, Tønder kertoi.

JS Herculeksen ja Tervarit Juniorien seurayhteisön akatemiajoukkue on tulessa jo tämän viikon keskiviikkona. Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle tiensä selvittänyt Kolmosen joukkue toimii isäntänä Heinäpään jalkapallohallissa 11.3. kello 17.30 käynnistyvässä ottelussa. Vastaan asettuu Suomen ylimmällä sarjatasolla eli Veikkausliigassa pelaava VPS (Vaasa). Liput otteluun maksavat 10 euroa ja alennusryhmiltä 5 euroa (lapset, opiskelijat ja eläkeläiset). Ostamalla ovelta 40 euron hintaisen JS Herculeksen kausikortin varmistat paikkasi katsomossa myös kauden 2022 kaikkiin Herkun kotipeleihin. Yleisöä palvelee ottelussa junnukahvio ja meille käy myös korttimaksut.