RFA – Hercules sunnuntaina

Hercules matkaa sunnuntaina Rovaniemelle Rovaniemi Football Academyn vieraaksi. Edellisessä ottelussaan voittojen tielle palanneet oululaiset hakevat toista peräkkäistä voittoaan pitkään aikaan.

Kotijoukkue RFA katkaisi kuuden ottelun tappioputken viime sunnuntaina FC Vaajakosken vieraana 1-1 tasapelillä. Joukkue on kuitenkin viime aikojen tuloksiaan vaarallisempi, eikä helppoja pisteitä ole tarjolla varsinkaan kotikentällä. Hercules voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen kotona 1-0, mutta se onkin ainoa voitto viime kausien ajalta. Oululaistaustainen valmentaja Aleksi Tanner kykenee saamaan joukkueesta kaiken irti ja vastaan tulee jälleen yhtenäinen, sekä aktiivinen ryhmä. Yhteistyö RoPS:n kanssa määrittänee lopullisen  kokoonpanon.

Hercules sai kaipaamansa voiton viime sunnuntaina GBK:n vieraana selkein 1-5 lukemin. Tuloksellisesti Hercun pelit eivät ole sujuneet täysin toiveiden mukaan, mutta toisaalta edellisestä viidestä ottelusta on rasitteena vain yksi tappio. Harjoittelussa taktiset osiot on jätetty tällä viikolla vähemmälle huomiolle ja keskitytty hyvän ja energisen tekemisen säilymiseen.

”Harjoituksissa tekeminen on ollut läpi kauden hyvällä tasolla, mutta aina sitä ei olla saatu siirrettyä peleihin. Rovaniemellä tavoite on onnistua samoissa asioissa kuin Kokkolassa. Vastus on lähtökohtaisesti pari piirua kovempi”, mietiskelee päävalmentaja Mikko Isokangas.

”GBK-pelissä energisyys säilyi lähes koko ottelun. Parannusta vielä haetaan, jotta kaikki sujuu sen 90+ minuuttia.”

Herculeksen pelaajatilanne on hyvä. Jerome Ogbuefi on edelleen sivussa lihasvamman vuoksi. Muita poissaoloja ei pitkäaikaisten lisäksi ole tiedossa.

  • Su 15.8. RFA – JS Hercules, Rovaniemen Keskuskenttä klo 18.30.
  • Ottelun striimi Kaleva Livessä!