Kauden 2020 ensimmäistä paikallisottelua saadaan odottaa elokuun puolelle, mutta tulevana sunnuntaina odotus palkitaan. OLS:n isännöimästä ottelusta on odotettavissa totuttuun tapaan tiukka taistelu pisteistä.

OLS:n kauden alkua väritti valmentajakuvioiden uusiutuminen juuri kauden kynnyksellä. Päävalmentaja Antti Neuvonen sai kuitenkin kuviot kuntoon pian ja ensimmäisistä otteluista on kertynyt pisteitä tasaiseen tahtiin. Tasaiseksi muodostuneessa sarjassa OLS on neljä pistettä Herculesin perässä ennen sunnuntaita.

OLS:n tuttuna vahvuutena on nuori aktiivisesti pelaava joukkue, joka kykenee aiheuttamaan aina haasteita vastustajalle. Parhaimmillaan OLS on joukkueena, mutta yksittäisenä pelaajana voi mainita mittavan uran ylemmissäkin sarjoissa pelanneen Matias Juntusen. Juntunen on onnistunut myös tällä kaudella maalinteossa kolmesti, johtaen OLS:n sisäistä maalipörssiä.

Herculesin terveystilanne on hyvä paikallisottelun alla. Muutamia pienempiä vammoja vielä on ja niiden kohtalo sunnuntaita ajatellen ratkeaa loppuviikon aikana. Henry Mäkäräinen palaa kokoonpanoon pelikiellon kuittauduttua.

”On mukava päästä paikallispelien tunnelmaan. OLS on hyvä ja vaarallinen joukkue”, toteaa päävalmentaja Mikko Isokangas. –

”Toisaalta samalla on hyvä muistaa, että kyseessä on vain yksi ottelu.”

Hercules on menestynyt paikallisotteluissa hyvin viime kausina. Pelit ovat kuitenkin aina olleet tasaisia kenttätapahtumiltaan ja myös tuloksiltaan. Herculesin alkukausi on ollut hyvä, mutta jokainen piste on tullut laadukkaan tekemisen kautta. Sunnuntaina tuskin pisteitä on tarjolla yhtään helpommin.

OLS – Hercules su 2.8 klo 18.30 Castren.