Hercules hakee jatkoa hyville otteille Kakkosessa sunnuntaina. Vastaan asettuu tälle kaudelle nimeään vaihtanut RoPS:n farmijoukkue RFA. Rovaniemen keskuskentällä on odotettavissa vauhdikas ottelu molempien joukkueiden luottaessa aktiiviseen peliin.

RFA:n tulokset ovat olleet alkukaudesta vaihtelevia. Pistesarakkeessa on kuusi pistettä kahden voiton myötä, mutta vastapainoksi on kertynyt kaksi tappiota. RFA on parhaimmillaan vaikeasti voitettava joukkue. Hyvin valmennettu ryhmä pelaa aktiivista jalkapalloa, eikä varaa nukahteluihin ole. Joukkueen vahvuutena voi pitää myös farmisopimusta RoPS:n kanssa, minkä vuoksi lopullinen kokoonpano selvinnee vasta pelipäivänä. Viime kaudella Hercules koki vierasottelussaan tylyn 5-1 tappion.

Jaakko Hanhineva Herculesin vahvuudessa

Hercules ei jäänyt murehtimaan kauden ensimmäistä tappiotaan, vaan otti suurinumeroisen voiton FCV:sta edellisessä ottelussaan. Hercun kokoonpanosta puuttuu vielä Henry Mäkäräinen, jonka pelikielto tulee kuitatuksi sunnuntaina. Muuten tilanne on paranemaan päin. Pekka Welling on tervehtynyt pelikuntoon.

FCV-pelissä Hercun riveissä esiintyi ensimmäistä kertaa myös Jaakko Hanhineva. Alkukaudella Hanhineva on esittänyt hyviä otteita farmiseura HauPan riveissä. Tekninen ja hyvin liikkuva keskikenttäpelaaja kykenee pelaamaan kaikissa keskikentän rooleissa.

RFA – Hercules 19.7 klo 15.