Jo aiemmin julkaistujen pitkien valmennussuhteiden tueksi JS Hercules on saanut upeat lisät valmennustiimiinsä. Jouko Kylmäoja ja Janne Oksala lienee monelle jo tuttuja nimiä, mutta molemmille tuleva kausi on ensimmäinen JS Herculesin väreissä.

Jouko Kylmäoja toimii tällä hetkellä alle 21-vuotiaiden maajoukkueen videoanalyytikkona, jonka lisäksi ottaa haltuun nyt samat tehtävät Herculesissa. Aiempina kausina Kylmäoja on toiminut analyytikkona mm AC Oulussa. Häneltä löytyy myös valmentajakokemusta junioripuolelta. Jouko on osoittanut jo alkutalven aikana tuovansa valmennustiimiin vahvaa eristyisosaamista ja uusia näkökulmia joukkueen pelin kehittämiseen.

Janne Oksala toimii tulevalla kaudella lajivalmentajana. Oksala on toiminut pelaajauransa jälkeen juniorivalmentajana Kemissä ja Torniossa. Osaaminen kenttävalmennuksessa on osoittautunut heti isoksi avuksi tulevaa kautta silmällä pitäen.

”Jannen motivaatio valmentamiseen on kyllä merkille pantavaa”, kommentoi päävalmentaja Mikko Isokangas.

”On aina upeaa seurata, kun valmentaja kykenee suoraan heittäytymään täysillä uudessa porukassa”.

Kylmäojan ja Oksalan tuoma panos koetaan JS Herculesissa juuri sopivaksi muutokseksi jatkuvuuden lisäksi.

Tuukka Tolonen joukkueenjohtajan tehtävään

Kauden 2020 joukkueen johtajana toimii Tuukka Tolonen. Tolonen aloittaa ensimmäisen rupeamansa vastaavassa tehtävässä. Tehtävänkuvaan liittyviin järjestelyihin kokemusta löytyy tosin jo aiemmilta vuosilta. Viime kaudet Tolonen on viihtynyt valmennustehtävissä, viimeisimpänä 2019 Haukiputaan Pallon miesten edustusjoukkueen päävalmentajana.

Tervetuloa seuraan koko kolmikko!