Näin voisi todeta kolmesta eilen solmitusta kauden 2020 kestävästä pelaajasopimuksesta. Vanhalla ei tarkoiteta vanhaa, vaan vanhaa tuttua. Nimittäin Adeniran Muritalaa. Tutulla taas viitataan Herkun riveissä kauden 2017 alussa treenanneeseen Teemu Aittolaan. Jotain ihan uutta puolestaan on yhtä kuin Simon Thurling, joka ei silti kuitenkaan ihan tuntematon tapaus pohjoisessa ole. Seuraavassa pojista vähän lisää.

Viime kausi oli todellinen läpimurto Adeniran Muritalalle, joka hieman hakevan alun jälkeen nousi lopulta Herkun keskikentällä tärkeään rooliin. Kaudeksi 2019 ”Muri” nostettiin Herculesin III-divarissa pelanneesta kakkosporukasta edustukseen, eikä mies enää sen koommin ole taakseen katsonut. Ikääkin hänellä on vasta 21 -vuotta. Tulevalla kaudella 2020 valmennus odottaa häneltä säännöllisesti hyvällä tasolla pelaamista. Edellytyksiä nigerialaislähtöisellä nuorukaisella on vaikka mihin, joten laittakaa nimi muistiin ja seurantaan.

Hyökkäävä pelaaja Teemu Aittola on Murin tavoin vuosimallia -98. Kaudeksi 2017 Teemun piti yhdessä Aleksi Kylmälän kanssa debytoida Kakkosessa Herkun riveissä, mutta vain jälkimmäinen lopulta pelasi tuona kautena kesällä pelejä punamustissa. Aittola jäi lopulta kesän korvilla Raaheen, missä hän mätti 35 maalia IV divarissa johdattaen AS Moonin kolmoseen. Pohjois-Suomen Kolmosessa maaleja syntyi kaudella 2018 yhteensä 25 kihausta ja viime kaudella 18. Palloliiton sivuilla miehen kohdalla lukee ”ottelut 158, maalit 166”. Maalinteko on siis Teemulle verrattain tuttua puuhaa. Nopean Aittolan odotetaan tuovan tehoja ja lisää vaihtoehtoja Herculesin hyökkäyspäähän.

Ouluun muuttanut Simon Thurling siirtyy Herculesiin Kakkosen B-lohkon Viikingeistä, jossa hän on pelannut kolme viimeisintä kautta isoilla minuuteilla. Simon on toiminut myös ”Viikkareiden” kapteenina ja ollut joukkueen yksi tärkeimmistä pelaajista. Kakkosen pelejä hänelle on kertynyt 80 ottelun verran ja maaleja 10. Pohjoisen pelikentät ovat tälle 24 -vuotiaalle keskikenttäpelaajalle tuttuja kaudelta 2015, jolloin hän esiintyi nuorena poikana PS Kemin riveissä Ykkösessä 18 ottelussa (4 avauksessa). Tuo kausi Kemissä päättyi riemuisasti nousujuhliin.

Herkun päävalmentaja Mikko Isokangas hieroskeli käsiään tyytyväisenä yhteen saadessaan lisää syvyyttä joukkueeseen. ”Hyviä ja odotettuja ”sainauksia” kaikki. Simon tuo nuoreen ryhmään tarvittavaa kokemusta. Hänellä on nuoresta iästään huolimatta jo paljon pelejä vyöllään vastuullisessa roolissa. Myös Murilta ja Teemulta odotan paljon. Heillä on paljon hyviä ominaisuuksia ja potentiaalia”, tuumaili Isokangas. Joukkueen tilanteesta Isokangas kertoi seuraavaa: ”Hyvä porukka on kasassa. Olemme halunneet ryhmään pelaajia, jotka ovat sitoutuneita tekemään kovasti töitä niin itsensä kehittämisen kuin koko joukkueenkin eteen. Ryhmä vielä täydentyy lähiaikoina, mutta jykevä runko alkaa olla jo kasassa. Hyvällä mallilla ollaan reilun viikon päästä alkavan Kakkosen Cupinkin otteluita silmällä pitäen”.

Uusien sopimuksien myötä Herculesilla on nyt 18 pelaajasopimusta. Joukkueen keski-ikä on 20,6 vuotta.

Sopimuspelaajat (tilanne 8.1.2020)

  • Aleksanteri Patronen (mv), 21 v.
  • Aki Peltokorpi (mv), 15 v.
  • Santeri Ukkola (p), 21 v.
  • Joni Leskelä (p), 24 v.
  • Samuli Hölttä (p), 19 v.
  • Juuso Pernu (p), 19 v.
  • Timi Voutilainen (p), 21 v.
  • Miikka Paldan (p/kk), 27 v.
  • Valtteri Kovalainen (kk), 20 v.
  • Onni Heikkinen (kk), 21 v.
  • Junior Tangko (kk), 21 v.
  • Jesse Kilpeläinen (kk), 19 v.
  • Hekuran Hasani (kk), 18 v.
  • Adeniran Muritala (kk), 21 v.
  • Simon Thurling (kk), 24 v.
  • Veeti Kokkonen (h), 17 v.
  • Haris Dzuho (h), 23 v.
  • Teemu Aittola (h), 21 v.