Lauantaina 2.3. klo 12.00 alkavassa Kakkosen Cupin välierässä JS Hercules saa vastaansa Kaarinan Pojat. Ottelun voittaja selviytyy Suomen Cupin 16 parhaan joukkoon ja kesäkuussa pelattavaan Kakkosen Cupin finaaliin, joten panokset ottelussa ovat kovat.

Heinäpään jalkapallohallissa pelattavaan otteluun saapuu Cupissa pelkkiä voittoja napsinut Kakkosen ryhmä. Lohkovaiheessa KaaPon jalkoihin jäi Pallo-Iirot sekä SalPa yhteismaalein 7-1. Puolivälieräottelussa puolestaan Herculeksellekin viime kaudesta tuttu Tampere United joutui tunnustamaan KaaPon paremmaksi luvuin 0-1.

Viime kaudella neljänneksi Kakkosen B-lohkossa sijoittunut vierailija on menettänyt muutaman runkopelaajan ylemmille sarjatasoille, mutta talven aikana joukkueeseen on myös liittynyt laatupelaajia. Yhtenä esimerkkinä keskikenttäpelaaja Hans-Emil Honkasalo, joka siirtyi KaaPoon Ykkösen EIF:sta. Suurin osa pelaajista on vähän yli kahdenkymmenen ikävuoden ja jälleen vuoden kokeneempia, joten Herculeksella on vastassaan osaava ja kehittyvä ryhmä.

Kotijoukkue Herculesilla on takana dramaattinen puolivälieräottelu Porissa. Joukkuepelaamisessa kehitysaskeleita ottanut Hercules nappasi jatkopaikan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Joukkue on saanut valmistautua otteluun suhteellisen hyvässä terveystilanteessa. Joukkueelta on varmuudella ottelusta sivussa Muritala Adeniran, Veeti Kokkonen ja PS Kemi-ottelun kolhusta pikkuhiljaa palautuva Haris Dzuho.

Merkittävin poissaolo aiemmat ottelut huomioiden on kuitenkin maalivahtina ja kapteenina toimiva Aleksanteri Patronen. Koska joukkueen toisen maalivahdin William Gäddnäsin pelikunto loukkaantumisesta johtuneen harjoittelutauon jälkeen on kysymysmerkki, maalivahteja tulevassa ottelussa tuuraa Mikkelin Pallo-Kissoissa ja JJK:ssa viime kaudella pelannut Tatu Österlund. Hercules-valmentaja Mikko Isokangas on luottavainen ottelun alla. ”Joukkueen sitoutuminen yhteiseen tekemiseen ja päämääriin kasvaa koko ajan, mikä antaa mahdollisuudet pelata voitoista. Uskon, että edessä on tasainen ottelu, johon meidän pitää löytää hyvä energia heti alusta lähtien. Tavoitteena on pelata talven paras ottelu ja varsinkin edellinen kotiottelu jätti toivomisen varaa, joten aika kääntää kurssi niiltäkin osin”.

Tervetuloa lauantain jännitysnäytelmään, joka avaa oululaisen Cup-päivän! Kakkosen Cupin ottelun jälkeen klo 15.30 alkaen toisistaan mittaa ottavat AC Oulu ja Musan Salama. AC Oulu pelaa niin ikään ottelussa jatkopaikastaan Suomen Cupissa.

PS. Kausikortit myynnissä ottelun lipunmyyntipisteellä. Kausikortti maksaa 30€ ja perhekausikortti 40€. Ne käyvät myös Cup-otteluihin.