Hercules pelaa huomenna lauantaina harjoituskauden toisessa ottelussa AC Oulua vastaan klo 14:30 Arina Arenalla. Preseasonin ensimmäisessä harjoituspelissä viime viikon maanantaina Hercules pelasi OLSia vastaan. Ottelu päättyi Sami Karjalaisen maalilla Herculesin 1–0-voittoon.

Päävalmentaja Mikko Isokangas sanoo, että vaikka yhteisiä treenejä on takana aika vähän ja pelikunto ei ole vielä ihan piikissä, niin tärkeintä on päästä hyvissä ajoin talvea jo pelaamaan ja saada ottelurutiinia ennen tammikuun 20. päivä alkavaa Suomen Cupia.

– Joukkuepuolustamista pyritään pikku hiljaa tiivistämään, ja verrattuna aikaisempaan peliin, odotan parempaa reagointia.

Isokangas sanoo, että huomiseen otteluun Hercules lähtee vähän suppeammalla ryhmällä verrattuna OLS-peliin, jossa puoliajalla vaihtui koko ryhmittymä.

Herculesilta poissa on ainakin Valtteri Kovalainen, jonka käsi murtui harjoituksissa. Uutena testipelaajana mukana nähdään HauPan edustusjoukkueesta vuonna 1999 syntynyt armeijansa juuri päättänyt Samuli Hölttä. Keskuspuolustajana pelaava Hölttä on ollut jo muutamat harjoitukset mukana ryhmässä.

Loukkaantumisesta toipunut Jerome Ogbuefi ja viime vuoden Kakkosen C-lohkon maalikuningas Paul Obi tulee myös olemaan kokoonpanossa.

AC Oulu–Hercules Arina Arenalla lauantaina 22.12. klo 14:30. Liput 3€.

Tulevat Suomen Cupin ottelut Arina Arenalla:

20.1. klo 15:45 Hercules–RoPS/2
27.1. klo 13:45 Hercules–OLS