Lauantaina 19.5. Hercules matkustaa GBK:n vieraaksi  Kokkolan Santahaan tekonurmelle klo 17.00 alkavaan otteluun. Isännät porskuttavat neljän kierroksen jälkeen maalieron turvin sarjan kärjessä voitettuaan kolme ja hävittyään yhden ottelun.

Hercules puolestaan aloitti kautensa kahdella tappiolla, mutta korjasi kurssiaan ja voitti seuraavat pelinsä, kun ensin vieraissa kaatui helatorstaina Närpes Kraft 1-5 ja äitienpäivän derbyssä Castrénin kentällä OLS 1-0 José Amatin laukoessa ottelun ainokaisen.

Herculesin viettäessä 20-vuotisjuhliaan, on Gamlakarleby Bollklubb puolestaan yli yhdeksänkymppisenä yksi Suomen vanhimmista jalkapalloseuroista. 50-, 60- ja 70-luvuilla korkeimmalla sarjatasollakin useaan otteeseen pelannut seura on viimeiset kymmenen kautta viihtynyt Kakkosessa.

Isokoinen ja aktiivisesti pelaamaan pyrkivä kokkolalaisjoukkue on mättänyt pohjoislohkossa eniten maaleja, yhteensä kymmenen kappaletta, ja hyökkäysorientoituneen Herculesin kanssa voi taululle muodostua melkoiset lukemat. GBK:n David Carlsson johtaa sarjan maalipörssiä neljällä osumallaan ja joukkuetoveri Arjan Goljahanpoor on toisena kolmella. Herculesista kahden maalin miehiä ovat Paul Obi ja José Amat.

Herculesin valmennuksesta Mikko Isokangas ennakoi huomiseksi tulevan kova iltapäiväpuhde, sillä kotijoukkue GBK on kokenut ja laadukas joukkue, jolta löytyy meritoituneita pelaajia korkeammiltakin sarjatasoilta.

Viime sunnuntain derbyssä varsinkin toisella puoliajalla Hercules-ryhmittymä pelasi pallollisena hermostuneesti, ja tämän Isokangas näkee yhtenä kehityskohtana Kokkolan-vierailun alla.

– Pallolliseen pelaamiseen pitää saada lisää maltillisuutta. Peli oli liian kiireistä toisella puoliajalla OLSia vastaan, ei maltettu odottaa niitä oikeita ratkaisuja, Isokangas kertaa.

– Joukkueen prässipelaaminen on mennyt eteenpäin paljon. Pallolliselle pelaajalle annetaan painetta luontaisesti ja rohkeammin alkuun verrattuna.

Isokangas sanoo, että vastassa on rutinoitunut ja fyysinen joukkue, mutta sillä ei ole vaikutusta omaan valmistautumiseen, sillä tässä vaiheessa mennään vielä pitkälti oman pelin kehittämisen ehdoilla.

Pelaajatilanne Herculesilla näyttää jo ihan hyvältä. Kapteeni Markku Huoponen on palannut riveihin kuumeilun jälkeen, Santeri Ukkola ja Aleksanteri Patronen ovat käytettävissä molemmat. Jerome Ogbuefi on pystynyt jo harjoittelemaan tällä viikolla, mutta pelikunto ratkeaa vasta huomenna. Nathan Ibeh on todennäköisesti edelleen poissa kokoonpanosta.

Isokangas sanoo, että voitot ovat tuoneet lisää itseluottamusta ja usko omaan peliin on vahvistunut.

– Pallolliseen peliin vielä rytmiä paremmaksi, se antaa jo hyvät edellytykset pelin hallinnalle.