Rähinät lähtivät iloisesti lapasesta

Ei, tämä ei ole uutinen koskien mielenosoituksia tai ääriryhmien keskinäisiä kahnauksia. Tämä koskee rähinää positiivisessa mielessä. Herculeksen käynnistämä Lähirähinä toiminta aloitti Lämsänjärvellä syyskuussa 2016 yhdellä viikkotapahtumalla. Yhteisen hauskanpidon ilosanoma levisi nopeasti ja homma lähti iloisesti lapasesta. Maanantaina 5.6. aloittaa kolmas Lähirähinäalue Tuiran liittyessä mukaan. Puokkarilla on rähisty jo pian kuukauden verran. Säännöllisiä viikkotapahtumia on kesäkuun alusta lähtien kahdeksan. Elo-syyskuussa mukaan tulevat Kaakkuri, Herukka ja Topppila. Säännöllisten viikkotapahtumien määrä tulee olemaan tuolloin palttiarallaa 15.

Vapaaehtoistoimintaa ja ilmaista kaikille

Lähirähinä pyörii vapaaehtoisvoimin. Ohjaajina toimivat alueella asuvat yksityishenkilöt ja mahtavasti mukaan lähteneet eri urheiluseurat ovat käyneet esittelemässä toimintaansa lajikokeilujen myötä hienosti YYA-hengessä. Iso kiitos kaikille mukana olleille seuroille, meillä on ollut yhdessä tosi kivaa!

Taloudellista tukea yhteiskunnalta Lähirähinä ei vuonna 2017 ole vielä toistaiseksi saanut kovasta yrityksestä huolimatta. Ehkäpä siksi, että emme sovi mihinkään perinteiseen muottiin. Emme tarjoa toimintaa tietyille ryhmille, kuten esimerkiksi lapsille, nuorille, lapsiperheille, liikuntarajoitteisille, syrjääntymisvaarassa oleville, maahanmuuttajille, yksinhuoltajaäideille, päihderiippuvaisille, vaan toimintamme on avointa ja ilmasta kaikille. Tai sitten vain meidän hakemuksemme ovat olleet syvältä… Joka tapauksessa uskomme, että Lähirähinän toimintamallin mukaisesti yhdessä tekemällä voisimme ehkäistä suuren osan nykyisistä yhteiskuntaamme vaivaavista ilmiöistä.

Kun Lähirähinä nyt kasvaa nyt kuudelle asuinalueelle Oulussa ja toimii noin 45 000 oululaisen lähellä, niin vetäjien taloudelliset resurssit tulevat olemaan kovilla. Esimerkiksi salivuorot eivät ole meille ilmaisia, koska Lähirähinöihin osallistuu myös aikuisia. Tarvitsemme lisää taloudellisia paukkuja ja toivomme, että juuri sinä voisit hankkia Lähirähinän kannattajakortin ja tukea Lähirähinän toimintaa ja laajenemista.

Lähirähinä kannattajakortit

Lähirähinä kannattajakortti ei ole tyhjä arpa. Halvimmalla versiolla (20 €) pääsee kolmeen JS Herculeksen kotiotteluun. Super Supporter saa 50€ korvausta vastaan pakettiin pari matsia lisää, Herkkukaulahuivin ja 10 % alennukset Haipakan ja Sporttest Oy: palveluista syyskuun loppuun saakka. Yritykset voivat laittaa itselleen yrityskannattajakortin, jolla pääsee kaikkiin matseihin sisään, pari huivia, logosläppingiä valitsemansa alueen Lähirähinän viestintään sekä 10 % kerta-alennuksen Sporttisaunan vuokrasta.  

Tilaa oma korttisi tästä.

Lähirähinä -kannattajakorttien hinnat ja sisältö

KANNATTAJAKORTTI, 20 €

  • Pääsy 3 valitsemaansa kotiotteluun (arvo 27 €)

SUPER SUPPORTER 50 €

  • Pääsy 5 valitsemaansa kotiotteluun (arvo 45 €)
  • Hercules kaulahuivi (arvo 10 €)
  • 10 % alennus Haipakan ja Sporttest Oy:n palveluista syyskuun 2017 loppuun saakka

YRITYSKANNATTAJA 200 €

  • Pääsy kaikkiin kotiotteluihin (arvo 80 €)
  • 2 kpl Hercules kaulahuiveja (arvo 20 €)
  • Logo valitsemasi Lähirähinä-alueen tiedotteisiin
  • 10 % alennus yhden kerran Sporttisaunan vuokrasta (arvo 40 €)