Hercules – AC Kajaani 0-2 (0-0)

 

Heinäpään tuulessa pelattiin tasoltaan vaihteleva ottelu lauantaina 8.4. Herculeksen isännöidessä AC Kajaania. Kotijoukkueen pelaajarosteri on laajentunut viime viikkojen aikana ja ottelussa nähtiinkin runsaasti vaihtoja kotijoukkueen 19 pelaajan esitellessä osaamistaan harvalukuiselle yleisölle.

Ensimmäisellä jaksolla molemmat joukkueet pääsivät maalipaikoille mutta viimeistely jäi vajavaiseksi. Herculeksen parhaat maalipaikat osuivat Junior Obagbemirolle, joka laukoi yhden pallon takatolppaan ja toisen ylänurkasta ohi. Puoliajalle mentiin näin 0-0 tilanteessa.

Toisella jaksolla Herculeksen peliä sekoitti hieman runsaat vaihdot, jonka myötä ottelun hallinta siirtyi AC Kajaanille. Pallo pyöri välillä pitkiä aikoja kotijoukkueen päädyssä kunnes avausmaali syntyi vierasjoukkueen kulmapotkusta. Hercules pääsi myös muutamaan vastahyökkäykseen mutta viimeiset ratkaisut jäivät hätäisiksi. Toisen maalinsa vierasjoukkue teki kun AC Kajaanin hyökkääjä haisteli hitaan pudotuksen keskikentältä ja pääsi helppoon katkoon sekä viimeistelemään rauhassa Yrjänäisen taakse.

Kajaani tarjosi Herkuille viikonloppuna kelpo vastuksen ja hyvätempoisen ottelun varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Joukkue suuntaa seuraavaksi Kajaaniin pelaamaan Hakan kanssa harjoitusottelun pitkäperjantaina 14.4. Seuraava Oulussa pelattava harjoitusottelu on 21.4 Heinäpäässä pelattava kenraaliharjoitus AC Oulun kanssa.

 

Herculeksen avauskokoonpano:

Yrjänäinen (mv), Peltola, Vandell (C), Huoponen, Ukkola, Kandelberg, Ogbuefi, Hadhoud, Karjalainen, Obagbemiro, Suomela

Vaihdosta: Mäkäräinen, Al-Kubaisi, Kylmälä, Aittola, Ibeh, Sesay, Asikainen, Nousiainen.