Hercules jatkoi kauden 2016 harjoitusotteluita kahdella 90 minuuttisella neljättä kertaa järjestetyssä FootCoop -turnauksessa. Turnauksen kattaus muuttui viime hetkillä, kun FC Santa Claus ilmoitti, ettei saa  joukkuetta kasaan. Hätiin saatiin onneksi Kolmoseen täksi kaudeksi noussut oululainen AC Takinkääntäjät.

Herkku aloitti turnauksen kohtaamalla edellisenä viikonloppuna AC Oulun kaataneen OPS:n, joka olikin ottelussa odotetun vahva. Titi Essomba ja Michael Nzekwe aiheuttivat jatkuvasti päänvaivaa Herkun puolustukselle. Muutamista hyvistä paikoista huolimatta Hercules ei saanut kuparista rikki, kun taas OPS rokotti Herkun keskialueen pallon menetyksistä tehokkaasti. Maalit merkittiin upean maalin laukoneelle Abdul Sesaylle (20min), Michael Nzekwelle (26 min) ja Titi Essomballe (41min) ja lopputulokseksi näin 3-0 (3-0). Ottelu ei tarjonnut puolin eikä toisin mitään elämää suurempaa molempien joukkueiden hakiessa vielä askelmerkkejään kautta varten. OPS:n pullat ovat hyvin uunissa, mikäli ottelussa vahvasti esiintyneet pelurit pysyvät joukkueessa. Hercules tarvitsee vielä paljon treeniä ja pelituntumaa, mutta hyviä aihioita pelissä oli nähtävissä. Suurimmat puutteet OPS -ottelussa olivat koko joukkueen puolustuksessa. Vastustajan vahvoja yksilöitä ei saatu kuriin, eikä tuplaaminen triplaamisesta puhumattakaan toiminut toivotulla tavalla.

Titi vs ACO
Titi Essomba haastaa AC Oulun puolustuksen

 

Orishin laukoo
OPS:n Felix Orishin laukoo

Turnauksen toisena päivänä pronssiottelussa vastaan asettui jo kertaalleen alkuvuodesta kohdattu ACT, joka tällä kertaa juotti tappion karvasta kalkkia vuorostaan Herkulle. Löysänoloisesti peliin lähtenyt Hercules ei saanut peliään uomiinsa missään vaiheessa ja ACT saikin kaikessa rauhassa sanella pelin tahdin. Lopputuloksessa 3-4 (0-2) ei ollut mitään nokan koputtamista. Ottelussa nähtiin muutamia upeita maaleja. Arttu Haapalan ja Sami Karjalaisen kaksi vapareista syntynyttä ja Juhani Lohimiehen roikutus kaukaa yli Herkun veräjänvartijan Yrjänäisen kohahduttivat turnausyleisöä. Muista maaleista ottelussa vastasivat Herculekselta Vesa Verronen ja ACT:ltä Jerry Björgberg kahdesti ja Juuso Haapala kerran.

Nzewke injured
OPS:n Michael Nzekwe törmäsi ACO-vahti Lindholmiin
Nurmela kulmassa
Anselmi Nurmela purkamassa pallon pois kulman jälkeen

Kaiken kaikkiaan FootCoop -turnaus osoitti, että Herculeksella on vielä paljon töitä tehtävänä ennen sarjan alkua. Prässipelaaminen joukkueena on saatava toimimaan huomattavasti paremmin ja vaarallisista pallon menetyksistä kriittisillä alueilla on vain päästävä vähitellen eroon.

Seuraavaksi Hercules kohtaa Suomen Cupissa vaasalaisen FC Kiiston. Ottelun päivämäärää ei ole vielä päätetty, mutta peli tulee pelata maaliskuun puoleen väliin mennessä.