Herculeksen tuore päävalmentaja Daniel Amokachi debytoi penkin päässä tänä lauantaina klo 16:00 Heinäpään palloiluhallissa pelattavassa harjoitusottelussa AC Takinkääntäjiä vastaan. Hercules on treenannut uuden valmentajan alaisuudessa intensiivisesti reilut pari viikkoa ja nyt pelaajat pääsevät näyttämään uudelle koutsille osaamistaan isolla kentällä.

“Odotan innolla ensimmäisestä harjoitusotteluani Herculeksen kanssa”, Amokachi kertoo. “Pelaajien on laitettava kaikki peliin ja annettava minulle näyttöjä. Pidän aktiivisesta ja korkean prässin jalkapallosta, joten sitä katsojat voivat varmasti odottaa”, hän jatkaa.

Vastaan asettuva ACT on vuonna 2013 kaveriporukan ympärille perustettu oululainen jalkapalloseura. Historia seuroilla on siis hyvin samankaltainen. Kolmoseen viime kaudella nousseen ACT:n  riveissä pelaa oululaiselle jalkapalloyleisölle tuttuja nimiä kuten esimerkiksi joukkueen kapteeni Teemu Penttilä, Arttu Siira ja Jussi Fredriksson.

Otteluun on vapaa pääsy. Ottelun yhteydessä on mahdollisuus hankkia uutukaisia Herculeksen kausikortteja (40 € / 60 €) sekä seuran fanituotteita.

 

Edelliset ottelut:  Ei aikaisempia kohtaamisia.

 

Kauden 2016 ottelut:

Hercules

  • 19.1.2016    Hercules – AC Oulu A-jun 2-2    harjoitusottelu
  • 8.1.2016        AC Oulu A-jun – Hercules 3-7    harjoitusottelu

ACT

  • 23.1.2016     ACT –   AC  Oulu A-jun. 2-0        harjoitusottelu
  • 29.1.2016    OTP – ACT  2-0 (0-0)        Suomen Cup