21.5.2013 JS Hercules – LaFK

Kevään ensimmäinen sarjapeli pelattiin Pateniemen iltaauringossa. Pientä jännitystä oli ilmassa pukukopissa kun käytiin läpi taktiikoita, peliin lähdettiin uudella 3-5-2 muodostelmalla. Aloituskentällinen: maalissa Heka, puolustus: Inkku, Linda, Sanna, keskikenttä Anu, Soila, Outsa, Sasa, Annukka  ja hyökkäys: Nadu, Maiju. Vaihtopenkki: Juuso, Heini sekä Emu.

Vastustaja aloittaa vahvemmin ja pallo pyöri Herculeksen päädyssä. Peliä ehtii kulua vain kaksi minuuttia kun vastustaja tekee ottelun ensimmäisen maalin keskityksen tullessa aivan maalin eteen. Hercules saa maalin jälkeen enemmän pelistä kiinni ja myös vastustajan päädyssä syntyy tilanteita. Outsa pääsee 12:sta minuutin kohdalla lähimmäksi mutta veto osuu tolppaan.  Ensimmäinen vaihto 19 minuutin kohdalla Juuso kentälle Sasan tilalle. Hercules tasoittaa pelin 1-1:een 25:llä minuutilla. Maiju syöttää Outsalle oikeaan laitaan, Outsa keskittää, pallo tulee Nadulle, joka ei kuitenkaan saa palloa haltuun, Juuso on kuitenkin ensimmäisenä irtopallolla ja pistää pallon verkkoon. Maalin jälkeen peli on vastustajan hallussa erän loppupuolille asti kunnes Nadu ja Maiju pääsevät molemmat kertaalleen vetämään kohti vastustajan maalia, mokke kuitenkin torjuu molemmat yritykset. Erän loppuun vastustaja pääsee vielä hyökkäykseen mutta Heka torjuu maalillaan varmasti. Toisen puoliajan alku on hieman pomppivaa, pallo lähinnä vastustajan hallussa. Molemmat joukkueet saavat hyökkäyksiä aikaan mutta maalivahdit suojelevat maalejaan tehden hienoja torjuntoja. Pelin toinen puoliaika on muutamaa yritystä lukuun ottamatta aika sekavaa, syötöt eivät osu kohdilleen.

Peli oli hieman sekava, eivätkä ajatukset osuneet aivan yhteen. Kuitenkin pistetili saatiin avattua ja pelistä pystyy positiivisin mielin lähtemään parantamaan seuraavaan otteluun.

Raportin kirjoitti: Elina Multasuo