Viikonloppuna JS Herculeksen molemmat miesten joukkueet pelasivat yhdet tottelut. Miesten edustus koki kirvelevän tappion toisen puoliajan alun nukahduksen seurauksena Tervareille lukemin 4-2 (1-1).  Herkku-Papat niistivät pisteet PaTe:lta numeroin 5-2 (3-1).

JS Hercules vei voiton kevätkierroksen ottelussa Tervareita vastaan niukasti lukemin 1-0. Tällä kertaa Herculeksen puolustus ei onnistunut pitämään Tervareiden hyökkääjiä riittävän tiukassa nuhteessa koko ottelun aikaa. Tervarit kumarsi ja kiitti tarjotuista maalipaikoista ja takoi toisen puoliajan alussa 3 maalia 13 minuutin sisään. Jos Herculeksen puolustus oli anteliaalla päällä, niin samaa voi sanoa ottelun tuomaristakin. Kauden alussa toitotetuista napit edellä tulevien taklauksien viheltämisestä ei ollut tietoakaan ja yhden tälläisen taklauksen jälkeen Tervarit sai tehtyä neljännen maalinsa.

Mustan hetken jälkeen Hercules sai vielä hyvän draivin päälle ja pelin painopiste siirtyi Tervareiden päätyyn. Arttu Ylitalon hienolla tykityksellä päästiin kahden maalin päähän. Ville Vesanen kokeili syöksypuskullaan ylähirren kestävyyttä, mutta lisää maaleja ei hyvistä paikoista huolimattat saatu aikaan. Herculeksen hyökkääjien ruuti oli turhan märkää. Vierasjoukkueen molemmista maaleista vastasivat laitapakit. Ville Tuovinen roikotti ensimmäisellä puoliajalla Herculeksen johtoon lähes puolesta kentästä. Maalivahdin nyrkkeilemä pallo kimpoili aina "Wilsonille" saakka ja tämä pamautti roikun takanurkkaan. Muutoin ensimmäinen puoliaika meni pitkälti Tervareiden komennossa ja kotijoukkue olisikin päässyt tauolle reilussa johdossa ilman Jussi Viirelän pelastuksia. Tappion myötä Hercules valahti jälleen putoamiskurimukseen, mutta onneksi pelejä on vielä jäljellä ja putoamistaiston tärkeimmät kiistakumppanit vielä kohtaamatta.

Herkku-Papat saivat sunnuntaina kipeästi kaipaamiaan lisäpisteitä PaTe:n kustannuksella. Hidastempoinen ottelu kulki täysin Pappojen komennossa vaikka vastustajan kävelyvauhti välillä tahtoi tarttua myös Pappoihin. Paremmalla viimeistelyllä lukemien olisi tullut olla huomattavasti toteutuneita suuremmat. Papat siirtyivät nopeasti pelissä 2-0 johtoon Mika Ylilehdon ja Antti Railon osumilla. PaTe tuli maalin päähän Jarkko Niemelän kaventaessa, mutta tauolle mentiin 3-1 lukemissa Viktor Kajdascin sutiessa pallon tolpan juuresta verkon perukoille. Toisella puoliskolla Pappojen pyöritys jatkui, mutta PaTe teki seuraavan maalin. Vanha konna Harri Paulasuo päästettiin yksin läpi jaa tämä nosti varmasti kavennuksen 3-2. Papat saivat kavennuksesta lisää ryhtiä otteisiinsa ja Timo Perälä ja Viktor Kajdasci varmistivat lopulta Pappojen selvän voiton. Papat pitävät vielä sarjassa perää, mutta hengittää jo tiuksti muutaman joukkueen niskaan. Joko KTU matsin jälkeen noustaan pois jumbosijalta?