Herkuttaret ottivat lauantaina toisen voittonsa ja jatkavat puhtaalla pelillä naisten III-divisioonan kärjessä. Vajaanaisinen FC Wimma 2 taipui Talvikkipuiston sametilla pelatussa ottelussa lukemin 4-1 (2-0).

FC Wimma 2 sai mukaan Oulu-reissullensa 10 pelaajaa, joten alkuasetelmat eivät olleet vastustajan puolella. Peli olikin aika pitkälti "yhtä maalia". FC Wimma 2 pyrki pitämään nollat omassa päädyssä ja iskemään pitkillä palloilla hyökkääjänsä nopeuteen luottaen. Outi Pekkala ja Sanna Hujanen tosin pitivät sellaistä jöötä puolustuksessa, ettei kajaanilaiset päässeet Herkuttarien maalia pahemmin hätyyttämään. Maalivahti Sonja Laurila poimi liian pitkänä lähteneet avaukset oikeaikaisilla ulostuloillaan.

Herkuttarien maalintekijöinä onnistuivat Satu Farin kahdesti, Outi Pekkala ja Paula Salo. Lisäosumiin oli monia hyviä paikkoja, mutta Talvikkipuiston kenttä teki tepposensa useissa hyökkäyksissä ja pallo vyöryi usein yli päätyrajasta tai maalivahdin ulottuville ennen ratkaisevaa laukausta. Jatkossa hyökkäykset pitääkin rakentaa ja päättää monipuolisemmin kuin mitä lauantaina nähtiin. FC Wimma 2 sai ainokaisensa vapaapotkusta, kun juuri maaliin vaihdettu Sirpa Junes vielä sovitteli hanskoja käsiinsä. Kaukaa annettu vapaapotku yllätti kovalla pompullaan Juneksen ja Wimma pääsi juhlimaan sarjan avausosumaansa.

Seuraavaksi Herkuttaret pelaavat lauantaina 11.6. ToJK:n tullessa kyläilemään. Ottelu alkaa klo 12:00 Talvikkipuistossa.

Sarjatilanne:

JS Hercules N3         2   2   0   0   6 -  1     6
ToJK N3                1   0   0   1   0 -  2     0
FC Wimma N3 II         1   0   0   1   1 -  4     0