Perjantain ja lauantain aikana pelattu Haukiputaan Pallon järjestestämä Virpiniemi Cup päättyi JS Herculeksen kannalta hieman mollivoittoisesti hyvän alun jälkeen. Perjantain ainoassa ottelussa kaatui sarjaa alempana Nelosessa pelaava OuJK maalein 4-1. OuJK näpäytti Herccua hiemanalussa menemällä helpon näköisesti 0-1 johtoon, mutta Herccupelureiden malttaessa keskittyä omaan pelaamiseensa ja taktiikan noudattamiseen myös tuloksia syntyi. Jobinpostia kuitenkin saatiin ikinuoren Timo "Tinke" Perälän väännettyä nilkkansa kipsauksen arvoisesti ottelun puolivälin paikkeilla vaarattoman näköisessä tilanteessa.

Lauantain ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui turnausisäntä HauPan edustusjoukkue. Herculla oli valitettavia kokoonpano-ongelmia lauantaina, eikä esimerkiksi alakerran torniosastosta paikalla ollut kuin Juho Syrjä. Tämän seurauksena pari keskikenttäpelaaja pääsivät kokeilemaan miltä topparin tehtävät tuntuvat Kakkoseen noussutta HauPaa vastaan. Peli pysyi kasassa arviolta 10 minuuttia, jonka jälkeen HauPa karkasi helposti 2-0 johtoon pikavauhdilla. HauPa karvasi ylhäältä tehden Hercun pelirakentelun lähes mahdottomaksi. Oma peli unohtui ja helpot virheet värittivät ottelua. Haukiputaalaisten takoessa loppulukemiksi 8-1 Hercu-uroot joutuivat luopumaan toivosta jatkopaikan suhteen.

Päivän ja turnauksen viimeisessä alkusarjan ottelussa JS Hercules sai vastaansa HauPan A-juniorit. Kokoonpano-ongelmiin saatiin hieman helpotusta Ville Tuovisen ehtiessä päivän toiseen otteluun helpottamaan alakerran pelaajapulaa. Valmentaja Ladi Babalola ei ollut tyytyväinen edellisen ottelun esitykseen ja yritti valaa uskoa ja opastaa pelureita tulevaa koitosta varten. Useista hyvistä tekopaikoista huolimatta ottelu päättyi tasan 2-2. Toki ottelun viimeisillä hetkillä HauPan A-juniorit veivät melkein voiton pallon kimmotessa pois ylärimasta kulmatilanteen jälkimainingeissa.

Kokonaisuutena viikonlopusta voisi sanoa, että vaikka välillä nähtiin hyviä tilanteita ja pelirakentelua, niin pelikurin puute ja oman taktiikan noudattamisessa pitää vielä tehdä töitä ennen 8.5. alkavaa Kolmosen sarjakautta. Kaikki innolla treenaamaan, niin hyvä tulee!

Kiitokset Paanasen Janille ja HauPalle turnausjärjestelyistä!