Toisen kerran viikon sisään Herkuleksen naiset ja ToJK ottivat mittaa toisistaan, tällä kertaa helteisellä Lintulan tekonurmella. Peli päättyi Herculeksen voittoon 2-1 (1-0).


Viikkoa aikaisemmin Herkuttaret kävivät hakemassa selkeän 2-5 voiton Torniosta. Tällä kertaa ei päässyt maaleilla mässäilemään, sillä ToJK pelasi tällä kertaa huomattavasti tiiviimmin. Toisaalta edellisen ottelun ratkaisijan kolmella maalillaan, Tiina Lohinivan, poissaolo näkyi Herkuttarien maalipaikkojen vähyytenä. Ensimmäisellä jaksolla Herkuttarien vähäisistä todellisista maalipaikoista onnistui Sasa Dolinsek, joka pääsi nostamaan pallon roikulla maaliin yli vastaan tulleen vastustajan maalivahdin juuri ennen puoliaikaa. Toisella puolikkaalla nähtiin sentään jo kaksi maalia. Ensin Maria Alaoja laukoi ensimmäisen maalinsa Herculekselle 55' minuutilla. Tiina Pudas teki ottelusta jännittävän tekemällä kavennuksen 64' minuutilla. Herkuttarien johto piti kuitenkin loppuun asti puolustusta johtaneiden Outi Pekkalan ja Sanna Hujasen komennuksessa.

JS Hercules – ToJK 2-1 (1-0)

Sasa Dolinsek 43' 1-0

Maria Alaoja 55' 2-0

Tiina Pudas 64' 2-1

Kokoonpano:Himamka (mv), Dolinsek, Vepsä, Rosqvist, Alaoja, Hujanen, Vidgren, Kiiskinen, Mure, Jokinen, Juntunen, Takahashi, Kiistala, Pekkala (c)