KASVUYRITYKSILLE HERCULEKSEN LIHAKSET

”Laitetaanko mainos pelipaitaan?” Suomalaisen kakkosdivarin jalkapallojoukkueelle tämän myyntitaktiikan käyttäminen ei ole kovin hedelmällistä.  Niinpä käänsimme ajatuksen ylösalaisin.

”Saammeko  sponsoroida yritystäsi?”

ja vastaanotto oli kovin toisenlainen. Mutta ajatus on periaatteessa yksinkertainen ja mielestämme se ainoa oikea lähtökohta. Miten jalkapalloseura voi hyödyntää  ympäröivää yhteisöään ja sen yrityksiä.

Haluamme saada uutta liiketoimintaa ja tuoda lisää liikevaihtoa alueen yrityksille verkostojemme ja osaamisemme avulla.

Tutustu toimintaamme!

Muscles for Growth – Ohjelma kasvuyrityksille

Kaudelle 2016 keräsimme 50 start-up yritystä, joista osan kanssa kävimme kauden päätteeksi SLUSH:n sidekick-tapahtumassa SMASH:ssä. Osa näistä yrityksistä on kasvanut kiinni seuraan tiiviisti. Osa niistä käyttää meitä koekaniineina.  Mahtavaa! 

Vuodeksi 2017 talenttitiimi on kasvattanut muskeleitaan! Muscles for Growth -ohjelma tuo Ouluun viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joihin kaikki kansainvälisestä kasvusta, myynnistä ja markkinoinnista kiinnostuneet yritykset voivat ottaa osaa.

Kyseessä ei ole perinteisiä luentotilaisuuksia, vaan aktiivista liiketoiminnan kehittämistä ja myynnin&markkinoinnin sparrausta. 

Teemoitetut tapahtumat sijoittuvat kalenteriin seuraavasti:

  1. Toukokuu – Brand it like Beckham – Brändin rakentamisesta
  2. Kesäkuu – What’s your story? – Tarinankerronta ja viestintä
  3. Elokuu – Marketing Mix – Markkinoinnin mestarikurssi
  4. Syyskuu – Entrepreneurial Sales – Myynnin übermestarikurssi
  5. Lokakuu – Customer experience – Asiakaskokemuksen ytimessä

Marraskuussa järjestämme Muscles for Growth -ohjelman osallistujille sijoittaja- ja bisnestapaamisen Helsingissä Slush-tapahtumassa. Pyydämme Herculesin laajasta verkostosta paikalle koko joukon kansainvälisiä sijoittajia, liiketoimintaguruja sekä median edustajia.

Vuoden 2017 tarkka aikataulu valmistuu maaliskuun toisella viikolla ja julkaistaan näillä sivuilla!

HERCULES SPIN OFFS

Emme ole jääneet prinsiippiemme kanssa vain kauniiden ajatusten tasolle. Vuoden 2016 toiminnasta on jo syntynyt pysyviä asiakas- ja yhteistyösuhteita. Lisäksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa olemme kehittäneet urheilutestauspalvelu FoxInTheBox:n (www.fxbx.fi) toimintaa  sekä ottelutapahtumia rikastuttavan Paraspelaaja.com -palvelun (www.paraspelaaja.com). Molemmat ovat saaneet ensimmäiset asiakkaansa ja näiden palvelujen kanssa jatkamme myös jatkossa seuraavilla askeleilla.   Kaudella 2017 panostamme entisestään uusien palvelujen ja jopa yritysten synnyttämiseen Hercules Spin Off -toiminnalla, mikä kuuluu Innovators Leaguen ala-liigan Starters Leaguen toiminnan piiriin.

HERCULES BREAKFAST CLUB

Järjestämme kerran kuukaudessa aamutilaisuuden, missä kunkin kerran aiheeseen liittyvät ideat paketoidaan projekteiksi ja sitä kautta aina tuotteeksi tai jopa yritykseksi saakka. Mukaan saa tulla kuka vain, jolla on idea. Ajatuksena tapahtumissa on yhdistää aihealueen asiantuntemus, yritykset, sijoittajat, business enkelit, koodarit, markkinoijat, opiskelijat, jne. Olemme todenneet, että hyvä idea ei kanna ilman laaja-alaista osaamista. Yhdessä saamme aikaan helpommin skaalautuvia palveluja, jotka hyödyntävät koko aluetta. Paikkoja on joka kerta rajoitetusti, ole säpäkkänä.

Teemat vaihtuvat joka kerta ja niitä voi ehdottaa meille. Ensimmäinen Hercules Breakfast Club järjestetään maaliskuussa 2017. Jokaista tilaisuutta isännöi jokin aamun aiheeseen liittyvä yritys / organisaatio. Hercules Breakfast Club ohjelma täsmentyy maaliskuun aikana. Stay tuned!