Mirella Lesonen-Hakola johtaa yhtiön operatiivista toimintaa keskittyen yhteistyökumppanuuksien ja prosessien kehittämiseen sekä edusjoukkueen että junioripuolen toiminnoissa.
- On todella mielenkiintoista päästä mukaan pohjois-suomalaiseen nopeasti kehittyvän jalkapalloyhteisön toimintaan. Tavoitteena on tarjota laadukkain kehitysympäristö alueen nuorille urheilijoille heti nuoremmista ikäluokista lähtien, Lesonen-Hakola kommentoi.
JS Herculeksen edustusjoukkue pelaa tällä kaudella iesten valtakunnallisessa Kakkosessa ja sillä on lisäksi juniorijoukkueet U13-ikäluokista lähtien. Pääyhteistyöseurat ovat Ajax-Sarkkiranta (Kempele), HauPa (Haukipudas) ja Tervarit-Juniorit (Oulu). Yhteisössä on yhteensä yli 2500 lasta ja nuorta. Näistä tavoitteellisimmat ja kilpailullisesti motivoituneimmat pelaajat edustavat peleissä Herculesia. Yhteisön kantavana teemana on tarjota jokaiselle pelaajalle tasoaan vastaava pelipaikka kaikissa ikäluokissa. Näin seurat pyrkivät edistämään liikuntaharrastamissa lapsissa ja nuorissa myös niille, jotka eivät halua pelata kovalla kilpatasolla.
Lesonen-Hakolalla on pitkä kokemus urheilujohtamisesta ja kilpailemisesta esteratsastuksessa kansainvälisellä tasolla. Lisäksi hän on kouluttautunut psyykkiseksi valmentajaksi.
Hercules toivottaa Mirellan tervetulleeksi kehittämään lasten ja nuorten urheilutoimintaa.