Herculekselle karvas pettymys

Hercules palasi lyhyeltä kesätauolta otteluiden pariin lauantaina. Castrenin lauantai-illan kamppailussa vierailija FC Vaajakoski otti mukaansa kaikki kolme sarjapistettä viime hetken maalilla 0-1 (0-0) lukemin.

Hercules hallitsi avauspuoliaikaa hienokseltaan. Ensimmäinen puolittainen maalipaikka avautui viiden minuutin pelin jälkeen Valtteri Kovalaiselle, joka pääsi kimmokkeen jälkeen laukomaan. Viimeistely-yritys jäi kevyeksi. Jakson puolivälissä Kristian Heinolainen nousi vasemmalta. Kuljetus ajautui lopulta hieman pieneen kulmaan ja vedonkin jäädessä kesyksi, oli maalivahti Ville Viljalalla helppo työ poimia pallo syliin. 

Vierailijat loivat ensimmäisen vaarallisen tilanteen puolen tunnin pelin kohdalla. Julius Järvinen nousi oikealta laidalta ja käänsi kovan keskityksen maalille. Hercules- maalivahti Aleksanteri Patronen nyrkkeili pallon keskustaan, josta Peetu Lintinen pääsi yrittämään ratkaisua nopeasti. Askeleet eivät osuneet kohdalle ja ohjaus leijaili korkeuteen. Kotijoukkue sai pian tämän jälkeen kulmapotkun, mikä annettiin lyhyenä. Timi Voutilainen laukoi laidalta yllättäen, mutta Viljanen maalissa oli hyvin hereillä. Vielä aivan puoliajan lopussa FC Vaajakoski nousi vasenta laitaa suoraviivaisesti. Laukauksen Patronen torjui varmasti, mutta siitä seuranneesta kulmapotkusta oli ottelun avausmaali lähellä. Huolimattomasti puolustanut kotijoukkue pääsi tilanteeseen ensimmäisenä, mutta oli pomputtaa pallon omaan maaliin. Kuitenkaan tolppaa lähemmäs ei ensimmäisellä puoliajalla maalia päästy.

Toinen puoliaika oli kenttätapahtumiltaan ensimmäistä tasaisempi. Hercules kykeni edelleen pitkiin pallollisiin jaksoihin, mutta vierailijat onnistuivat luomaan vastahyökkäyksillä enemmän vaaraa. Kymmenen minuutin pelin jälkeen FCV rakensi laukaisupaikan 16-alueen rajalle. Kuti pysähtyi puolustaja Jesse Kilpeläiseen, mutta Julius Järvinen pääsi vielä lataamaan pomppivaan paluupalloon. Maalivahti Patronen onnistui kuitenkin torjumaan haastavasti ennen maalia pompanneen pallon. Pari minuuttia myöhemmin vieraiden Niko Lohi nousi vahvasti kohti Herccu-maalia, mutta tällä kertaa laukaus nousi yli maalin.

Reilun tunnin pelin kohdalla Heinolaiselle avautui kotijoukkueen parhaat maalipaikat ottelun ratkaisemiseksi. Kovalainen avasi nopean vastahyökkäyksen vasemmalle. Heinolainen sai hyvän kuljetuksen päätteeksi vasurinsa auki, mutta laukaus painui hiuksen hienosti takatolpan ohi. Hetki myöhemmin Oskari Haanpää aiheutti liikkeellään harmia puolutuslinjalle ja tuloksena oli vapaapotku reilusta 20 metristä. Haanpää laukoi itse vaparin, joka aiheutti yllättäviä vaikeuksia maalivahti Viljalalle. Paluupallossa oli ensimmäisenä Heinolainen, mutta vieraiden maalivahti ennätti vielä peittämään maalinsa ja tulokseksi jäi vain sivuverkon heiluminen.

Ottelun ratkaisu nähtiin 86. minuutilla. FC Vaajakoski onnistui kääntämään hyökkäyksen syvältä omalta omalta kenttäpuoliskolta oikeaan laitaan Anotoine Lemarie´lle. Vaihdosta kentälle tullut Lemarie käänsi pallon vasemmalle jalalleen ja tavoitti keskityksellä Matias Sarlinin. Myös vaihtopalaajana aloittanut Sarlin puski voittomaalin viiden rajan tuntumasta. Kotijoukkueella oli haasteita maalitilanteiden luomisessa läpi ottelun, eikä viimeiset minuutit tuoneet muutosta kirin muodossa. Lopputulos 0-1.

”Harmittava tappio. Oli pelissä hyviäkin palasia, mutta tarvittavaa terävyyttä ei varsinkaan hyökkäysmaalin edustalla löytynyt. Työnteko jatkuu ja kautta on vielä paljon jäljellä”, tuumaili päävalmentaja Mikko Isokangas pelin jälkeen.

Poissaolojen taakse ei ole syytä yrittää piiloutua, mutta launatain otteluun muutoksia tuli tavallista enempi. Pitkäaikaisten poissaolojen lisäksi hyökkäyksestä puuttuivat sairastelun vuoksi Sami Karjalainen ja Niklas Haataja, sekä muiden vaivojen vuoksi keskikentän Henry Mäkäräinen ja Jerome Ogbuefi. Vähän yhdessä pelanneilla hyökkäjillä sekä uudistuneella keskikentällä oli ymmärrettävästi haasteita maalipaikkojen luomisessa, mutta paremmalla viimeistelyllä myös lauantaina olisi ollut mahdollisuus kääntää lopputulos suotuisammaksi. Puolusutuspeli peli toimi mallikkaammin. Silti FCV:n voittomaalissa keskitykselle oli aikaa turhan paljon, eikä Sarlin joutunut raivaamaan maalin edessä tilaa puskulleen.

Herculeksen kausi jatkuu kahdella vierasottelulla, joista ensimmäinen pelataan tulevana sunnuntaina Kokkolassa GBK:n vieraana.