Perjantaina kauden toinen paikallisottelu

Castren toimii näyttämönä perjantain derbyssä, jossa kohtaavat Hercules ja OTP. Kärkipään ottelusta on odotettavissa vauhdikas kamppailu, jossa kaksi hyvin toisensa tuntevaa joukkuetta taistelevat pisteistä.

OTP on pelannut hyvän alkukauden. Stabiililla kokoonpanolla on löytynyt tuloksekas pelitapa, joka on nostanut joukkueen kärkitaistoon. OTP on kärsinyt vain yhden tappion, kun VIFK löi oululaiset pari viikkoa sitten. Rutinoituneella joukkueella on reilusti myös Hercules-paidasta tuttuja kasvoja. Parhaana maalintekijänä on kunnostautunut Michael Ibiyomi viidellä osumallaan.

Hercules palaa pikkuhiljaa normaaliin pelirytmiin. Yhtenä tavoitteena voi pitää ylipäätään hyvän ja ehyen pelin pelaamista. Viimeisimmissä otteluissa on vastustaja onnistunut maalinteossa turhan usein ja lisäksi muitakin epätavallisia tapahtumia on riittänyt.

”Ryhtiliikettä haetaan. Luottamus omaan tekemiseen on avainasemassa. Peliputki on ollut pitkä, mutta nyt ollaan jälleen kiinni normaalissa rytmissä”, tuumaa Mikko Isokangas.

Pelirytmin löytymistä on hankaloittanut lukuisat poissaolot. Lisäksi loukkaantumisista palanneet pelaajat ovat hakeneet vielä parasta terävyyttään. Perjantain ottelusta puuttuvat pitkäaikaisten poissaolojen lisäksi pelikiellossa olevat Aleksi Isomäki ja Oskari Haanpää. Kaapo Lepojärvi on vielä sivussa nilkkavamman vuoksi ja muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa myöhemmin. Kristian Heinolainen palaa kokoonpanoon kärsittyään pelikieltonsa.

  • Hercules – OTP / Pe 9.7. / Klo 18.30 / Castrenin TN
  • Tule kannustamaan Herccu voittoon! Liput: 10€ ja 5€ (Alle 18v ja opiskelijat). Portilta voi ostaa myös kausareita hintaan: Kausari 40€ / Perhekausari 60€
  • Mikäli olet ostanut kausikortin, voit lunastaa sen lipunmyynnistä ostajan nimellä.
  • Ottelun striimi Kaleva Livessä