Syyskuun ensimmäisen päivän lämpimässä illassa pelattu ottelu VIFK:ä vastaan päättyi tasalukemiin 1-1. Molemmilla oli omat paikkansa lisämaalien tekemiseen, joten pistejako oli lopulta oikeutettu tulos. Herculeksen ainokaisen viimeisteli Adeniran Muritala.

Molemmille joukkueille piste olikin tervetullut, sillä kumpikin joukkue oli hävinnyt kolme edellistä otteluaan. Vaasalaisille piste toi vähän lisää hajurakoa niskaan huohottavaan KajHaan nähden. Kotijoukkueelle tasuri taas tarkoitti loppusarjaan oikeuttavan neljännen sijan katoamista kauemmas horisonttiin. Matkaa nelospaikkaan on tällä hetkellä 9 pistettä. Molempien joukkueiden valmentajien mietteitä ottelun jälkeen on luettavissa PalloTv:n raportista.

Ottelu toi mukanaan jobinpostia kotijoukkueelle. Avausjaksolla Herkun maalivahti Aleksanteri Patronen täräytti jalkansa vaasalaisen hyökkääjän lapikkaaseen, mutta jatkoi nilkuttaen ja jalkaansa varoen pelin loppuun. Ottelun jälkeen ”Beksun” varpaasta löytyi murtuma ja huilia tullee kolmisen viikkoa. Myös keskikentän työmyyrä Onni Heikkinen nilkutti vaihtoon kontaktitilanteen jälkeen toisella puolikkaalla. Nilkan vamma pitänee Onnin sivussa muutaman viikon. Lisäksi Karam Hadhoud otti pelissä kolhuja ja hänen pelikuntonsa viikonloppua silmällä pitäen selviää myöhemmin.

Hercules pääsee ottamaan mittaa vaasalaisista heti uudestaan. Tämän viikon lauantaina on VIFK:n vuoro isännöidä Herculesta. Ottelussa nähdään Herkun riveissä loukkaantumisien myötä varmuudella uusia miehiä kentällä, sillä maalivahti Patronen on pelannut tähän mennessä kaikki Herkun ottelut. Vetreytyykö mv-valmentaja Jussi Viirelä lauantaiksi tolppien väliin vai löytyykö maalivahtitilanteeseen jokin muu ratkaisu? Asiaa ratkeaa huomenna. Pysy kuulolla!