Kauden toinen kotivoitto jäi vielä piippuun, kun Hercules ja JBK tasasivat pisteet Castrenin iltapelissä keskiviikkona lukemin 1-1. Tasapeli oli Herculekselle jo kauden viides.

JBK tuli otteluun hyvällä sykkeellä ja oli niskan päällä pitkälti koko ensimmäisen jakson. Montaa todellista vaaran paikkaa vastustajalla ei kuitenkaan ollut, mutta 15. minuutilla keskitys löysi Markus Kronholmin vapaana boxin sisältä ja hän nikkasi taukolukemiksi vierasjohdon 0-1. Vieraat joutuivat tekemään ottelun puolivälissä muutaman vaihdon ja Hercules pääsikin vyöryttämään lähes koko toisen jakson hyökkäyksiään kohti JBK:n päätyä. Synttärisankari Junior Obagbemiro sijoitti varmasti Hekuran Hasanin syötöstä boxin sisältä lukemiksi 1-1 hetimiten jakson alussa. Voittomaalia ei kuitenkaa saatu naulattua hyvistä paikoista huolimatta ja loppuvihellyksen myötä päädyttiin jälleen tasapeliin.

Päävalmentaja Mikko Isokangas oli tyytyväinen toisen jakson esitykseen ensimmäisen jakson jättäessä paljon toivomisen varaa. Ehjä 90 minuuttinen jäi vielä odottamaan tulevia pelejä. Ehkä jo lauantaina 29.6. pelattavassa rästipelissä FC Vaajakoskea vastaan nähdään läpi ottelun kestävä kompakti suoritus.

Keskiviikon ottelun valmentajien haastattelut on nähtävissä PalloTV:n sivuilta.

Ottelun pöytäkirjaan pääset tästä.