Kauden avausvoitto!

Hercules matkusti Äitienpäivän kunniaksi Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin Vaasaan, jossa vastaan asettui ensimmäisen ottelunsa 1-3 KajHan vieraana voittanut VPS-j Akatemia. Herculeksen saldona oli tappio ja tasuri kahdesta kotiottelustaan. Vierailijoiden leirissä odoteltiin siis innolla päivänpaistetta etenkin voittosarakkeeseen, kun luonnonvoimat eivät sitä kentälle pelin aikana muuten suoneet.

Ja keinotekoista päivänpaistetta tuli!

Ottelu ratkesi käytännössä ensimmäisellä puolikkaalla, kun Junior Tangko yhdellä ja Sami Karjalainen kahdella osumalla latoivat taululle 0-3. Etenkin ensimmäisellä jaksolla Hercules oli selkeästi kuskin paikalla, eikä nuori Vepsun porukka saanut etenkään hyvällä pelipäällä ollutta Karjalaista kuriin. Miehellä tehot 2+1 ottelusta ja selkeä MOM. Maalihanojen auettua Herkun peli meinasi mennä liian paljon väkinäiseksi yksinyrittämiseksi ja toiselle puoliajalle haettiin tietoisesti lisää tiiveyttä. Tämä saattoi ehkä liikaakin passivoittaa omaa peliä, mutta voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Kavennuksen kotijoukkue sai kulmasta Augustin Irumwan maalatessa.  Toisella puolikkaalla muutama lisämaali Herculekselle ei olisi ollut pelitapahtumiin nähden suuri vääryys. Kun kotijoukkue ei saanut missään vaiheessa kunnon kirivaihdetta päälle, niin ansaitusti pisteet matkasivat Ouluun.

Kotitaipaleelta puhelimitse tavoitettu Herculeksen päävalmentaja Mikko Isokangas hyrisi tyytyväisyyttään Vaasasta pois päin kiihdyttelevän bussin kanssa. ”Kokonaisuudessaan hyvä peli meiltä. Tapettiin ottelu heti ensimmäisellä puoliajalla eikä kaverilla ollut oikein mitään palaa. Toisella puoliajalla vähän turhaan passivoiduttiin, mutta ei meillä ollut mitään hätää missään vaiheessa. Puolustimme tiiviisti alusta lähtien,  saimme näin hyvän rytmin peliin ja pitkiä pallonhallintajaksoja. Samin mukaan saaminen alusta asti tietenkin auttoi meitä, hyvä sisääntulo häneltä. Tämä peliesitys oli hyvä jatkumo treeneissä harjoitelluille asioille ja tästä jatkamme asioiden työstämistä eteenpäin. Vastustaja ei ollut sarjan kärkipään tasoa tänään ja ei tästä voitosta liikaa kannata alkaa leijumaan. Hienoa, että saatiin voittosarake auki”, summasi Isokangas.

Seuraava matsi koittaa tulevana viikonloppuna lauantaina 18 päivä, kun Napapiirin sankarit tulevat kylään Castreniin. Avauspotku kello 17:00.

 

Keskikentän Junior Tangko teki ottelun avausmaalin VPS-j Akatemiaa vastaan

VPS-j Akatemia – Hercules 1-3 (0-3)

0-1 Junior Tangko 13’

0-2 Sami Karjalainen 27’

0-3 Sami Karjalainen 43 ’

1-3 Augustin Irumwa 66’

Herculeksen kokoonpano

2 Leskelä Joni                         -> Onni Heikkinen 87’

3 Hölttä Samuli

5 Ukkola Santeri

7 Nousiainen Aleksi              -> Joonas Kurvinen 75’

18 Pernu Juuso

22 Kovalainen Valtteri

23 Obagbemiro Junior         -> Abdul Sesay 53’

25 Hadhoud Karam

37 Karjalainen Sami

41 Patronen Aleksanteri

80 Tangko George Junior