Ensi sunnuntaina Heinäpään hallissa käydään mielenkiintoinen kamppailu Suomen Cupin lohkossa numero 1, jossa oululaiset kakkosdivarikaverukset Hercules ja OLS ottavat yhteen klo 13:45 alkaen.

Molemmat joukkueet voittivat ensimmäiset kamppailunsa viime viikonloppuna. OLS haki 1-2 vierasvoiton viime kaudella Veikkausliigaa pelanneesta PS Kemistä. Hercules puolestaan näytti Rovaniemen Palloseuran kakkosjoukkueelle, että Oulun pojat eivät ole talvihorroksessa ja otti 3-1 kotivoiton.

Molemmilla joukkueilla on mielenkiintoisia nuoria oululaisia pelaajia seurattavaksi. Herculesilta mainittakoon esimerkiksi viime ottelussa ensimmäisen maalinsa Hercules-paidassa tehnyt Hekuran Hasani (17) sekä pitkä hyökkääjä Haris Dzuho (22).  Keskikentällä pallot omilleen todella kovalla prosentilla jakava Valtteri Kovalainen (19) on kehittynyt viime kauden aikana paljon. 17-vuotias Joonas Kurvinen siirtyi OLS:n B-junioreista täksi kaudeksi Herculesiin.

Vahvaa juniorityötä tekevästä Haukiputaan Pallosta siirtyi seurojen välisellä sopimuksella kolme pelaajaa Herculeksen ryhmään. 19-vuotiaat Samuli HölttäAntti Keränen ja Juuso Pernu edustavat 1999-syntyneiden ikäluokkaa.

Otteluun liput maksavat 5€. HauPa-, Ajax Sarkkiranta-, Tervarit- ja Limingan Pallokarhut -juniorit pääsevät otteluun ilmaiseksi.

TERVETULOA!