Tulevalla kaudella samassa Kakkosen lohkossa pelaavat Hercules ja OLS kohtasivat toisensa sunnuntaiaamupäivänä Heinäpään tekonurmella auringon lämmittäessä mukavasti noin 100 silmäparin istumapaikkoja.

Päävalmentaja Ismael Díaz oli valinnut Herculesin aloituskokoonpanoksi seuraavan:

Seppä
Vihavainen-Ibe-Amat-Huoponen
Hadhoud
Pecharroman-Lammela
Moreno-K. Amokachi-Karjalainen

Molemmilla joukkueilla ensimmäiset 10 minuuttia meni hieman pelirytmiin totutellessa eikä todellisia vaaranpaikkoja siunaantunut kumpaankaan päätyyn. Pelikellon ollessa 20 minuutin kohdalla Sami Karjalainen haastoi vasemmalta laidalta, leikkasi sisään ja sai hyvännäköisen laukauksen aikaiseksi, jonka OLS-puolustus sai peitettyä kulmaksi.

Kulman jälkitilanteesta Herculesin toppari Ibe pääsi yrittämään 16-rajan tuntumasta, mutta OLSin maalilla operoinut Tommi Lindholm venytti kätensä väliin oikeaan alakulmaan suuntautuneeseen laukaukseen.

Hercules jatkoi painostusta ja reilun 30 minuutin kohdalla Alain Pecharroman jatkoi näyttävästi ensimmäisellä kosketuksella pallon ylös kirmanneelle Miika Vihavaiselle, mutta oikean laitapakin viimeistely läpiajotilanteesta painui keskeltä yli.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Hercules pelasi pallon OLS-puolustuksen selustaan, jossa OLS-puolustaja Antti Ulanderin taklaus johti rangaistuspotkuun. Herculesin Sami Karjalainen laukoi voimalla kohti oikeaa alakulmaa, mutta OLS-maalivahti Tommi Lindholm loikkasi tämänkin laukauksen lukoksi.

2. puoliaika

Hercules vaihtoi toiselle puoliajalle koko miehistönsä:

Patronen
Orellana-Leskelä-Gurrutxaga-Ukkola
Ogbuefi
Himanka-Kovalainen
N. Amokachi-Obi-Säily

Hercules aloitti vahvasti ja loikin pari hyvää maalipaikkaa, mutta Lindholm OLSin maalilla jatkoi hyviä otteitaan ja piti maalinsa koskemattomana. Ensimmäinen todellinen vaaranpaikka Hercules-maalilla nähtiin, kun vastustaja antoi vapaapotkun 56. minuutilla nopeasti, ja Hercules-puolustuksen pienestä torkahduksesta johtuen vapautti pelaajansa nokikkain Patrosta vastaan, joka kuitenkin erinomaisella ulostulollaan pelasti Herculesin takaiskulta.

Reilun tunnin kohdalla OLSin nopea vastahyökkäys sai peliä hallinneen Herculesin vaikeuksiin. Puolustuksen avuksi juossut Samu Himanka osui rangaistusalueella OLS-hyökkääjä Jyri Vääräniemen jalkoihin, mistä tuomari puhalsi pilkun ja antoi Himangalle jokseenkin kiistanalaisen punaisen. Vaikka Patronen oli hyvin rangaistuspotkussa mukana, ei hän voinut Vääräniemen vasemman tolpan viereen uponneelle kudille mitään.

Viittä minuuttia ennen täyttä aikaa OLS sai kulmapotkun, jossa Hercules-vartiointi petti pahan kerran, ja Ulander jatkoi matalan kulmapotkun Patrosen selän taaksen toistamiseen. Loppuminuuttien painostuskaan ei tuottanut Herculesille paria kulmaa ja vapaapotkua enempää tulosta, joten loppulukemiksi kirjattii OLS:lle 0-2.

Kauden alkuun on vielä kaksi viikkoa, ja Hercules matkaa tulevana lauantaina AC Kajaanin vieraaksi viimeiseen harjoituspeliin ennen ensimmäistä sarjapeliä.

Teksti ja kuva:
Pekka Peni & Lauri Leinonen