JS Hercules jäi pahasti alakynteen, kun Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue RoPS kaatoi oululaiset Suomen Cupin 5. kierroksen ottelussa karuin 0–8–lukemin. Otteluun mahtui myös ikävä loukkaantuminen.

Jo ensimmäiset minuutit näyttivät, että vasta Kakkoseen nousseen ja Veikkausliigan hopeajoukkueen tasoero oli päivänselvä.

”Eihän se hyvä peli ollut meille. Pelasimme todella, todella hyvää joukkuetta vastaan. Kun pelaa Veikkausliigan hopeajoukkuetta ja Suomea europeleissä edustavaa joukkuetta vastaan, pelin vahvuudesta ja nopeudesta näkee, että olemme aivan eri tasoilla”, Herculeksen päävalmentaja Daniel Amokachi pohti lopputulosta ottelun jälkeen.

Amokachi näki kuitenkin positiivisia puolia kovatasoisia joukkeitaa vastaan pelaamisessa.

”Kun pääsemme pelaamaan näin hyviä joukkueita vastaan, voimme mitata sen, kuinka paljon meillä pitäisi pystyä parantamaan suorituksiamme. Tämä oli RoPSilta erittäin hyvä peli. He tekivät kaiken oikein. He pitivät palloa silloin, kun palloa täytyi pitää ja antoivat paineitta silloin, kun sille oli tarvetta. Mielestäni tämä kertoo, että pelasimme huippujoukkuetta vastaan.”

Kun pääsemme pelaamaan näin hyviä joukkueita vastaan, voimme mitata sen, kuinka paljon meillä pitäisi pystyä parantamaan suorituksiamme.

Ikävä loukkaantuminen puhutti

Suurien maalimäärien lisäksi ottelun suurimmaksi puheenaiheeksi nousi valitettava taklaustilanne, jossa RoPSin kapteenin Antti Okkonen loukkaantui ikävän näköisesti.

Rovaniemeläisten päävalmentaja Juha Malinen kertoi lehdistötilaisuudessa, että Okkosen jalka on murtunut.

”Jalka on murtunut. En osaa tarkalleen sanoa, mistä paikasta. Se taklaus päätti pahimmillaan meidän kapteenin kauden. En halua leimata Herculesta seurana ja joukkueena millään tavalla, vaan kyseessä oli vain yksittäinen tilanne. Muutenhan peli oli rehtiä ja kovaotteista, niin kuin kuuluukin. Tuollaiset tilanteet eivät silti mielestäni kuulu peliin.”

Daniel Amokachi oli pahoillaan Okkosen loukkaantumisesta, ja kertoi toivovansa, ettei rovaniemeläisten kapteeni loukkaantunut kovin vakavasti.

”On tämä todella harmillinen juttu. Eihän tällaisia haluaisi kukaan nähdä jalkapallossa. Olisi todella ikävää, jos noin hyvällä pelaajalla menisi puolet kaudesta, europelit tai koko kausi ohi. Toivon, että hän pääsee pian palaamaan terveenä kentälle, Amokachi pahoitteli.”

On tämä todella harmillinen juttu. Toivon, että hän pääsee pian palaamaan terveenä kentälle.

Hercules toivoo Antti Okkoselle mahdollisimman pikaista paranemista ja onnistunutta kuntoutumista.

Vaikea alku

Hercules ei yltänyt ottelussa parhaimpaan suoritukseensa. Vaikka joukkueiden tasoero oli jo ennestään tiedossa, lukemat nousivat heti ensimmäisellä jaksolla varsin rumiksi.

Vierasjoukkue otti pelin haltuunsa heti ensimmäisellä minuutilla, ja onnistui hallitsemaan ottelun tempoa aina loppuvihellykseen asti.

RoPS iski yhteensä kahdeksan maalia Herculeksen verkkoon. Ensimmäinen osumista tuli jo 5. minuutin kohdalla, kun Robert Taylor ampui vapaapotkun Lari Honkasen ohi verkon perälle.

Jatkoa seurasi nopeasti.  RoPSin Aleksander Kokko iski vieraiden toisen maalin 10. minuutin kohdilla. Muutaman minuutin kuluttua Kokko teki jo toisen maalinsa, ja kolmas seurasi vajaan puolen tunnin kohdalla.

”Herkun” pelissä oli ajoittain hyviä välähdyksiä. Välillä punapaidat pääsivät pallonriistosta suoraan nopeaan vastahyökkäykseen, mutta RoPS katkaisi oululaisten syöttöketjut armottoman nopeasti.

Toinen jakso sinetöi lopputuloksen

Hercules pääsi toisen jakson alussa hieman parempaan vauhtiin. Oululaiset pääsivät välillä prässäämään vieraiden päädyssä varsin pitkäänkin.

Toisen jakson ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat tiukkaa kamppailua keskialueella, josta kummatkin joukkueet karkasivat vuorotellen hyökkäyksiin.

60. minuutin kohdalla RoPS onnistui lisäämään johtoaan. Vieraat nousivat oikean laidan kautta Herculeksen puolustusalueelle, ja hetken kuluttua RoPS –hyökkääjä John Oluremi William tykitti lukemat 0–6:een.

Vieraiden kuudetta maalia seurasi jälleen tasaisempaa kamppailua. Herkku pääsi useita kertoja ripeisiin hyökkäyksiin, mutta RoPSin puolustusosasto piti huolen siitä, ettei maalipaikkoja päässyt syntymään.

81. minuutilla rovaniemeläiset korottivat lukemia entisestään. Kummatkin joukkueet taistelivat pallosta keskikentällä, kunnes RoPsin keskikentän jyrä Jean Fridolin Nganbe Nganbe pääsi murtautumaan läpi, taistellen pallon aina Herculeksen maalille asti. Urhoollisesti taistellut Honkanen ei ehtinyt kamerunilaisen laukauksen tielle, ja lukemat olivat 0–7.

Maalin jälkeen vieraat jatkoivat tiukkaa paineistamistaan. Pallosta kamppailtiin rankasti muutaman minuutin ajan Herculeksen alueella, kunnes RoPS karkasi Aapo Heikkilän maalilla jo 0–8–johtoon.

Ottelun loppupuolella nähtiin vielä muutamia hyökkäyksiä puolin ja toisin. 89. minuutilla Hercules pääsi vielä viimeisen kerran antamaan kulmapotkun, jota seurasi todella hyvä Mikko Suomelan maalipaikka.

Ottelun lopputulokseksi jäi kuitenkin 0–8, ja Rovaniemen Palloseura ansaitsi vakuuttavalla voitollaan jatkopaikan Suomen Cupissa.

Amokachin mukaan jokaista ottelua täytyy katsoa erillisenä asiana, ja pohtia tuloksen syitä ja tekijöitä rauhassa.

”Olen aina sanonut, että jokainen matsi on uusi peli. Kun seuralla ei ole kovin hyviä taloudellisia resursseja takanaan, täytyy mennä niillä resursseilla, mitä meillä on. Eri otteluissa ja harjoituksissa eri pelaajat nousevat esiin ja katoavat kentällä.”

Oululaisten päävalmentaja myönsi, että Herculeksella on pitkä matka edessään.

”Jos pelaa RoPSin kaltaista joukkuetta vastaan ja jäätyy heti, kun kuulee vastustajan nimen, on edessä aika vaikea peli. Se kertoo, että emme ole vielä valmiita. Jos pelaisimme vaikka Veikkausliigan parasta joukkuetta vastaan, se olisi hetki, jolloin meidän pitäisi pelata parasta peliämme. Jos haluamme säilyä tällä kaudella sarjassa, pelaajien on nostettava tasoaan. Tänään sitä ei valitettavasti nähty”, Amokachi arvioi.

Herculeksen talvikausi jatkuu 9.4. harjoitusottelulla AC Kajaania vastaan.