FC Kiisto – JS Hercules 2-3 | 2-2 (1-1, 3-5 rp.)

Cup-arpa kuljetti Herculeksen Vaasaan Suomen Cupin 4. kierokselle FC Kiiston vieraaksi lauantaina 19.3. Ottelu oli päävalmentaja Daniel Amokachin alaisuudessa ensimmäinen virallinen ottelu. Lähtökohdat peliin olivat mielenkiintoiset, sillä viime kauden päätteksi Kiisto tippui Kolmoseen ja Herkut vuorostaan nousivat Kakkoseen. Kotijoukkueen rutiini kovemmista peleistä oli näin vierailijoita paremmalla asteella, mutta ottelun aikana näkyi erot kauteen valmistautumisessa, kun Kiiston jalka alkoi väsymään selvästi vieraita aiemmin.

Kiisto sai otteluun lentävän lähdön, kun divarijyrä Males Lombo nikkasi 4. minuutilla keskityksen hallitusti yli Hercules-maalivahti Lari Honkasen. Ensimmäinen jakso oli melko tasaista vääntöä, eikä kumpikaan saanut aikaan juuri pitempiä hallittuja hyökkäyksiä. Kiisto pyrki hyökkämään hyödyntäen Lombon kokoa ja nopeutta. Herculeksen parhaat tilanteet taas rakentuivat vasemmalta laidalta Sami Karjalaisen kautta. Parinkymmenen minuutin kohdalla Karjalainen voittaa 1 vs 1 -tilanteen laidalla ja pakottaa puolustajan epätoivoiseen kurotukseen rangaistuspotkun arvoisesti. Vahvan ottelun topparina pelannut Jerome Ogbuefi asettuu pallon taakse ja iskee pelivälineen voimalla verkkoon tasoittaen ottelun.

Vaasa4

Noin puolen tunnin kohdalla Hercules hyökkää jälleen vasemmalta. Karjalainen syöttää pallon boksiin Tommi Siekkiselle, jonka laukauksen Kiiston maalivahti torjuu. Reboundista Tommi tarjoilee avopaikan takatolpalle Jarno Tenkulalle, mutta ”Tenkun” viimeistely ontuu pahasti ja laukaus karkaa ohi maalin. Molemmat joukkueet saivat kulmapotkuista puolittaisia tilanteita, mutta juuri enempää ei maalipaikoilla päästy herkuttelmaan ensimmäisellä jaksolla.

Toinen jakso käynnistyi Herculeksen komennossa ja vieraat saivat pitkiä pallonhallintajaksoja. Kiisto puolustus pysyi kuitenkin tiiviinä, eikä Hercules tahtonut löytää ratkaisuja hyökkäyskolmanneksella. Kotijoukkueen ensimmäinen paikka toisella jaksolla syntyy, kun pallo saadaan nopeasti Herkun rangaistusalueen rajalle. Lombolle tarjoillaan pallo noin 20 metriin, josta mies potkaisee pallon voimalla vastuttamattomasti sivuverkkoon, 2-1. Maalin jälkeen hallinta siirtyy yhä selvemmin Herculekselle, mutta Kiisto pysyy tiiviinä pallon alla, eikä Hercules pääse juuri hyville maalipaikoille. Tasoitus nähdään aivan pelin viime hetkellä, kun vaihdosta sisään tullut Mikko Suomela vapauttaa Siekkisen puolittaiseen läpiajoon vasemmalta. Pallo tarjoillaan toiselle vaihtopelaajalle Arttu Haapalalle pilkun kohdille, josta Haapalan laukauksesta pallo ottaa kimmokkeen vastustajan heittäytyvästä puolustajasta ja löytää tiensä verkon perukoille ajassa 90+6. Ottelun virallinen aika päättyy maaliin ja ratkaisu viedään seuraavaksi 2 x 15min jatkoajalle.

Vaasa2

Jatkoajalla molempien pelaajat ovat selvästi väsyneitä ja ratkaisuista näkyy, että tärkeintä on, ettei palloa menetetä vaarallisella alueella. Lähimmäksi jatkoajan toisen puoliskon lopulla pääsee Hercules. Ensin vasemman laitapuolustajan Ville Karhusen keskitys lähtee hieman leijaamaan ja meinaa karata suoraan maaliin osuen lopulta kuitenkin vain ylärimaan. Aivan jatkoajan lopulla Siekkinen saa hyvän maalipaikan boksin sisältä, mutta vastustajan maalivahti tekee haamutorjunnan kääntölaukaukseen.

Ratkaisu venyy näin rangaistuspotkuille. Herkun viisikoksi valikoituvat Haapala, Suomela, Tapio, Ogbuefi ja Karhunen. Valinnat osuivat kohdilleen, sillä jokainen upotti pallon pomminvarmasti maalivahdin taakse. Kiiston 4. vetäjän epäonnistuessa kapteeni-Karhunen ratkaisee jatkopaikan Herculekselle viidennellä vedolla 3-5 lukemin!

Viidennen kierroksen arvonta suoritettiin jo viikon alussa maanantaina. Hercules joutuu näin todelliseen puntariin Veikkausliigan hopeajoukkue Rovaniemen Palloseuran saapuessa 29.3. tiistai-iltana Ouluun! Ottelun alkamisajasta ja lipunhinnoista ilmoitetaan lähipäivinä.

Avaus: Honkanen (mv), Ukkola, Ogbuefi, Keskitalo, Karhunen (C), Ruokangas, Huoponen, Myllymäki, Tenkula, Karjalainen, Siekkinen

Vaihdossa: Haapala, Suomela, Pähtilä, Kemppe, Mäkitaro, Tapio, Yrjänäinen (mv)