JS Herculeksen miesten joukkueiden kaudet pyörähtivät käyntiin keskiviikkona 28.4. Herkku-Papat taipuivat MuhU:lle 1-3. JS Hercules otti maukkaan voiton Ajax Sarkkirannasta maalein 2-1.

Ensin olivat tulessa Herkku-Papat, jotka isännöivät V-divisioonan ottelussaan vieraita Muhokselta Talvikkipuiston urheilukentällä. Olosuhteet olivat varsin ankeat, sillä lumivallit tunkeutuivat paikoin kentän puolelle ja Talvikkipuiston kaukalo pienini entisestään. Lisäksi Oulun kaupungin kenttähenkilökunta loisti poissaolollaan ja tuomarit jouduttiin pistämään samaan koppiin kotijoukkueen kanssa. Näistä sinänsä Herkku-Pappojen kannalta hyvistä lähtökohdista huolimatta joukkueen ensimmäinen virallinen jalkapallo-ottelu päättyi tappioon maalein 1-3. Pappojen peli ei ollut vielä uomissaan ja pallo poltti liikaa jalassa. Ottelun alussa Papoilla oli paremmat paikat avausmaaliin, mutta kun omista paikoista ei laitettu sisään, niin kaveri kiitti ja kumarsi. Sama tahti jatkui läpi ottelun. MuhU käytti maalipaikkansa jäätävällä prosentilla hyväkseen Herkku-Pappojen tuskaillessa maaliteon kanssa. Lopulta Matti Eilonen onnistui kaventamaan tilannetta rangaistuspotkulla. Ottelu oli joukkueen ensimmäinen ja se näkyi. Otteet varmasti paranevat kauden edetessä ja pelaajien oppiessa toisensa paremmin. Ensi viikon keskiviikkona vastaan asettuu FC International.

IV-divisioonan avausottelussaan JS Hercules sai vastaansa ennakkoon sarjan yhdeksi voittajasuosikiksi povatun Ajax Sarkkirannan. Hyisessä ja tuulisessa olosuhteissa käydystä kamppailuista kehkeytyi jännittävä taistelu. Ajax pääsi ottelun ensimmäisellä puoliajalla hyökkäämään myötätuuleen. Ajax pyrki heti alkuun tavoittelemaan nopeaa kärkeään pitkillä pystysyötöillä. Taktiikka oli Herculeksen tiedossa, eikä Ajax taktiikallaan saanut juurikaan vaarallisia tilanteita aikaan. Vähitellen Hercules pääsi myös otteluun mukaan, vaikka pallo ei tuntunut millään tottelevan pelaajia. Marko "Ypi" Yilniemelä aiheutti jatkuvasti päänvaivaa Ajaxin puolustukselle ja 19 minuutilla Ypin rynniessä läpi, Ajaxin toppari repi selkeästi paidasta. Tuomari ei epäröinyt päätöksessään ja osoitti pilkkua. Juho Syrjä otti pelin nopeimman spurttinsa topparin paikaltaan ja asettui ampumaan rankkaria. Varma sijoitus oikealle ja peli oli 1-0. Ensimmäinen puoliaika päättyi näihin lukemiin. Valmentaja Ladi Babalola ripitti joukkuettaan puoliajalla ja toisn puoliajan alku olikin hyvää Herkku -painostusta. Tilanteita saatiin useampia Ajaxin päätyyn ja neljäs kulmapotku toi toivotun tuloksen. Ypi nousi korkeimmalla ja pukkasi tilanteeksi 2-0. Tämän jälkeen Herkun ote kirposi kummasti ja Ajax käytännössä vyörytti hyökkäyksiään Herkun päätyyn yksi toisensa jälkeen. 61 minuutilla Jarno Rova vapautti Tuomo Taipaleenmäen läpiajoon eikä hän erehtynyt. Maali jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi Herkun puolustaessa uhraantuvasti. Jarmo "Jamo" Kolivuori pelasti muutamalla paraatitorjunnallaan Herculekselle pisteet kauden avauksesta. Tästä on hyvä jatkaa.

19' Juho Syrjä 1-0 rp
56' Marko Yliniemelä (Timo Rautio) 2-0
61' Tuomas Taipaleenmäki (Jarno Rova) 2-1