LÄHIRÄHINÄ

Lähirähinä on Jalkapalloseura Herculeksen aloittama hanke, jonka avulla pyritään tuomaan pihapelit takaisin lähelle koteja. Hankkeen tavoitteena on:

  • Lisätä asukkaiden liikkumista omassa lähiympäristössään
  • Antaa mahdollisuus kokeilla eri lajeja osaavassa ohjauksessa
  • Vähentää lasten kuskaamista harrastuksiin
  • Edistää lasten ja vanhempien yhdessä liikkumista
  • Edistää yhteisöllisyyttä ja me-henkeä
  • Parantaa lähiliikuntapaikkojen tasoa ja kuntoa
  • Pitää hauskaa!

Lähirähinä -hanke on saanut tukea Oulun kaupungilta ja Opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuodelle 2016. Hyvien kokemuksien myötä toiminta jatkuu myös vuonna 2017. Etsimme parhaillaan uusia yhteistyökumppaneita toimintamallin valtakunnalliseen skaalaamiseen.

MITEN LÄHIRÄHINÄ TOIMII?

Lähirähinässä alueella asuvat vapaaehtoiset osaavat ohjaajat vetävät pihapelejä, lajitreenejä tai lajikokeiluja. Apunaan heillä voi olla tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan kyseessä olevan lajin erikoisosaaja, lajikummi. Lähirähinä on matalan kynnyksen toimintaa. Viikoittain lähiliikuntapaikoissa järjestettävät tapahtumat ovat ilmaisia ja avoimia kaikille asukkaille ilman sitoutumispakkoa. Tapahtumat toteutetaan siten, että kaikki osallistujat voivat niihin osallistua omalla tasollaan. Lajikummeina toimii omissa lajeissaan aktiivisesti toimivia tai toimineita osaajia. Lähirähinän tavoitteena vähitellen toimintansa kautta uudestaan juurruttaa pihapelikulttuuri asuinalueille. Lisäksi tavoitteena on esitellä eri liikuntalajeja ja -muotoja. Tämän kautta on helpompi löytää oma lajinsa ja ohjautua sitä kautta oikeisiin seuroihin.

LÄMYKÄN LUJA ENSIMMÄISENÄ

Säännöllinen Lähirähinä -toiminta aloitettiin Lämsänjärvellä syyskuussa 2016 ensimmäisenä asuinalueena. Lähirähinät pidetään aina maanantaisin klo 18 alkaen joku ulkona tai sisällä Lämsänjärven koulun liikuntasalissa sään ja ohjelman mukaan ainakin juhannukseen 2017 saakka. Mukaan voivat tulla kaikki miltei vauvasta vaariin. Lisäksi Lämsänjärvellä on pelattu pihapelejä sunnuntaisin klo 13 sekä aloitettu aamutreenit aamuvirkuille aina keskiviikkoisin klo 6:45. Talvella pihapelinä oli pipolätkä ja keväällä on jatkettu katusählyllä ja futiksella. Lajikokeiluina Lämsänjärvellä on ollut tähän mennessä (10.4.2017 mennessä) seuraavat lajit:

  • Jalkapallo (JS Hercules)
  • Lentopallo (Oulun Kisko, EttaVolley)
  • Miekkailu (Oulun miekkailuseura)
  • Akrobatia ja capoeira (Matias Kavalus / Pelastakaa Lapset ry / Sporttikummit)
  • Koripallo (ONMKY)
  • Telinevoimistelu (Oulun Pyrintö)
  • Pikaluistelu (Oulun Tarmo)
  • Jääpallo (OLS)
  • Judo (Oulun judokerho)
  • Hiihto (Oulun hiihtoseura)
  • Karate (Oulun Shotokan  Karate-Do)

Lisäksi syksyn aikana on järjestetty/järjestetään mm. moniotteluja, temppuratoja, aarteenetsintää ja valoparaati. Kevään/kesän 2017 lajikokeiluun haetaan mm. seuraavia lajikokeiluja.

  • Sulkapallo (Tervasulka, 24.4.2017)
  • Melonta (Kiiminkijoen melojat, pvm avoin)
  • Purjelautailu / SUP (Team North Shore, avoin)
  • Purjehdus (OTPS, avoin)
  • Amerikkalainen jalkapallo (Norhern Lights, avoin)
  • Nyrkkeily (Oulun Tarmo, avoin)
  • Voimistelu (ONV, 8.5.2017)
  • Aussifutis (avoin)
  • KatuTanssi
  • Yleisurheilu
  • Pesäpallo
  • Kriketti
  • Jousiammunta
  • Parkour

Ajankohtaisia tapahtumia ja tiedottamista voi parhaiten seurata Lähirähinän Facebook-sivuilta.

LÄHIRÄHINÄ OMALLE  ASUINALUEELLE?

Vuonna 2017 Lähirähinöitä tulee uusille asuinalueille. Lähirähinä -koordinaattorit (Anu Perälä, Timo Perälä, Juho Syrjä) ja Hercules organisaationa auttavat yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa (yhteistyöseurat, Pelastakaa Lapset ry/Sporttikummit, ODL, Oulun kaupunki, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry.) auttavat toiminnan aloittamisessa. Ota yhteyttä koordinaattoreihimme, sovitaan palaveri, yhdistetään voimia ja laitetaan rähinää asuinalueellesi! Timo Perälä: timo.perala (ät) jshercules.com, Anu Perälä: anu.perala (ät) haipakka.fi, Juho Syrjä: juho.syrja (ät) jshercules.com. Keväällä ja alkusyksystä 2017 järjestämme yhden päivän koulutuksia Lähirähinä ohjaajille. Ensimmäinen koulutus  järjestettiin La 8.4.2017. Seuraavat koulutukset ovat elokuussa 2017 Oulussa ja Jyväskylässä.

MUUT LÄHIRÄHINÄ -TAPAHTUMAT

Asuinalueilla tapahtuvat toiminnan lisäksi LÄHIRÄHINÄn puitteissa järjestetään isompia kertaluontoisia tapahtumia yhteistyössä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Kesällä ja syksyllä 2016 olemme olleet mukana Pöllönkankaan koulun liikuntailtapäivässä, MoveOulu -tapahtumassa, Jalkapalloseura Herculeksen ottelutapahtuman yhteydessä pidetyssä Lähirähinöissä sekä Oulun kaupungin maahanmuuttajaneuvoston kanssa joulukuun 2016 lopulla järjestetyssä urheilutapahtumassa. Tammikuussa 2017 oltiin mukana Liikukko nää 2017 -tapahtumassa ja helmikuussa järjestettiin kaksi talviriehaan; yksi Kaakkurin koululla 14.2. ja toinen 12.2. Lämsänjärvellä yhteistyössä paikallisen asukasyhdistyksen kanssa.

YHTEISTYÖKUMPPANIMME

Haluamme tehdä laajasti yhteistyötä eri tahojen kanssa tuodaksemme monipuolisen yhdessä liikkumisen ja urheilemisen lähelle ihmisiä sinne, missä he asuvat. Yhteistyökumppaneitamme ovat kaikki paikalliset urheiluseurat, asukasyhdistykset, alueiden koulut ja päiväkodit, muut yleishyödylliset järjestöt sekä yksityiset henkilöt, jotka haluavat auttaa rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Haluatko tulla mukaan toimintaamme? Ota rohkeasti yhteyttä, sillä tavoitteemme todennäköisesti tukevat omiasi!