Amokachi: I want to open the door for African coaches in Europe

Herculesin päävalmentaja Daniel Amokachi kertoo maanantaina julkaistussa FIFA.com:n haastattelussa kokemuksiaan Suomessa valmentamisesta.

Evertonissa, Club Bruggessa ja Besiktasissa pelannut Amokachi jakaa myös mietteitään afrikkalaisten päävalmentajien tulevaisuuden mahdollisuuksista Euroopassa ja muistoistaan Nigerian maajoukkueessa pelaamisesta ja valmentamisesta.

Amokachi kertoo jutussa hauskan tarinan alkuvuodelta, kun hän oli vasta lähdössä Suomeen.

”Katsoimme vaimoni kanssa Suomen säätiedotuksia päivää ennen lähtöäni. Pakkasta olisi luvassa -35. Vaimoni kysyi minulta nauraen, että haluanko varmasti lähteä? Vastasin, että totta kai!”

Vuoden 1996 olympiavoittaja myöntää, että Oulussa on tarjolla paljon haasteita, mutta lujatahtoisena afrikkalaisena hän ottaa ne mielellään vastaan.

”[Alkuvuodesta] ulkokentät olivat jäässä, ja kaikki harjoittelu piti tehdä sisätiloissa. Sisähalleja käyttävät useat joukkueet, emmekä saaneet aina kokonaista kenttää käyttöömme. Tällaiset haasteet vaikeuttivat oman harjoitusohjelmani toteuttamista, mutta minä olen nigerialainen ja afrikkalainen, joten olen tottunut haasteisiin. Katson tämän todella mielelläni loppuun asti.”

Amokachin siirtyminen JS Herculesin päävalmentajaksi tuli useille kansainvälisen jalkapallon ystäville täytenä yllätyksenä. Nigerian maajoukkuelegenda kuitenkin vakuuttaa, että tehtävällä on hänelle erittäin suuri henkilökohtainen merkitys.

”Tämä on ensimmäinen päävalmentajan työpaikkani Euroopassa. Tietääkseni Euroopassa ei ole aiemmin ollut kovin monta afrikkalaista päävalmentajaa. [JS Hercules] on antanut minulle mahdollisuuden näyttää kykyni valmentajana. Jos suoriuduin tehtävistäni hyvin, ovi on auki Eurooppaan muillekin afrikkalaisille valmentajille.”