FC Uleåborg – JS Hercules 21.5.2014 Rajakylä

 

Kauden ensimmäisen kohtaaminen ”päävastustaja” Uleåborgia vastaan pelattiin rajakylän postimerkin kokoisella tekonurmella aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Ai miten niin Uleåborg on päävastustaja, no Tikkasen Sanna nimesi Uuborgin päävastustajaksi saunaillassa  n+1 siiderin jälkeen sanoin ”se on ##### ihan sama miten muita vastaan menee, mutta Uleåborg pitää voittaa!” Että näin. Tämän luettuaan Borgittaret epäilemättä kiittävät Sannaa parilla ylimääräisellä mustelmalla seuraavassa kohtaamisessa. 😉

Aikaisempien kesien kovat taistelut mielessä Herkut valmistautuivat kovaan otteluun, jossa vastustajan kunnioitus pitää ansaita eikä pyydellä tuomareilta apuja. Kaksinkamppailut, joukkueryhti ja syöttöketjut olivat pelin kantavat teemat. Rajakylän minikentällä ainakin syöttöketjuihin tarvittava tila olisi kortilla, mutta toisaalta kentän venymistäkään ei tarvinnut pelätä. Kokoonpanohuolia ei ollut ja alkukauden menestys (?) oli houkutellut mukaan myös neljän vuoden takaisen tähtipelaajan, jonka nimi ei ole raportinkirjoitushetkellä tiedossa -Outsan mukaan uusi peluri kuitenkin totteli kutsumanimeä Palli.

Avauskokoonpano:

Mv Heka

Linja Elina M – Linda/Niina – Sanna H

KK Soila – Sanna T/Tia

Trident: Nadu – Annukka – Outsa

Vaihtopenkillä : Elina H, Palli, Tiina, Sari ja Juuso

 

Ottelumuistiinpanot:

1.Jakso

…jännittää…

1min                   Uleåborg saa heti vetopaikan – Heka torjuu

2min                   Paine herkun puoliskolla -puolustuslinja +Soila toimii hienosti (mutta kenttätasapaino ei, valm. huom.)

5min                   Annukkaa rapataan.

7min                   Uleåborg läpiajossa – Heka torjuu!

8min                   Uleån kulma – kakkospallosta laukaus ainakin kolmanteen kerrokseen.

11min                 Taas U:n läpiajo, Heka tulee hienosti vastaan ja katkaisee ennen laukausta.

Elina M saa pian tämän jälkeen pallon naamaan, pikku vekillä selvitään.

15min                 Outsa syöttää kentän poikki ja Nadu roikottaa, vastassa ollut mokke kuitenkin pakittaa ajoissa maaliviivalle.

22min                 Uleå TAAS läpi – Heka hämää ja vihu laukoo ohi.

45min                 Annukka haastaa kovalla vauhdilla laidasta keskelle, mutta maalisarake jää ekalta jaksolta avaamatta.

 

Ensimmäinen jakso oli vastustajan painostusta, mutta ei suoranaista hallintaa. Uleåborg prässäsi kovaa joka puolella, mikä pienellä kentällä tuottikin hyvää tulosta. Jakson loppua kohti prässi kuitenkin heikkeni, ilmeisesti joukkuekurin eikä niinkään kunnon puutteesta. Herkuillakin oli paikkansa ja vahvat jaksonsa, mutta ne olivat heikompia kuin vastustajan. Taktisesti viilattiin vähän keskikenttää ylemmäksi ja kärjet muuttivat oma-aloitteisesti ”ohjauskolmion”, jota ei keretty treenata pienelle kentälle paremmin sopivaan ”korkeaan tasoon”. Vaihtoja oli tehty tasaisesti pitkin ensimmäistä puoliaikaa ja toiselle jaksolle palattiin lähelle aloituskokoonpanoa.

 

2.jakso

49min                 Herkun karvaus toimii oikeassa laidassa ja pallo puretaan Annukalle keskelle. Outsa karjuu ja juoksee vahvasti vasemmalta ja Annukan syöttö lähteekin ääniohjauksella lähes sokkona suoraan juoksulinjalle. Outsa purjehtii boksiin ja tykittää 0-1 Herkulle!

Yleisilmeeltä Herkun peli on parempaa kuin ensimmäisellä jaksolla. Vastustaja ei jaksa tai muista prässätä ja paine on voittopuolisesti Uleåborgin päässä.

65min                 Uleåborgin painostusjakso päättyy Hekan katkaistua keskityksen. Pallo pitkällä potkulla oikeaan laitaan, josta Sari karkaa läpi boksin kulmaan. Syöttö keskellä spurtanneelle ja ääntä käyttäneelle Annukalle, joka sijoittaa Herkut jo 0-2 johtoon!

72min                 Outsa roikottaa oikealta (auringon puolelta) kohti maalia. Kenttä seisoo, niin omat kuin vastustajat -paitsi Juuso, jonka lamppu syttyy nopeasti keskushyökkääjän paikalla. Spurtti kohti mokkea joka haparoi aurinkopallon kanssa, ja Juuson patentoidun liukupotkun jälkeen tilanne Herkullisen turvallinen 0-3 🙂

Ottelun lopusta ei ole merkintöjä, mutta huomattavaa on että Uleåborg ei luovuta vaan puskee kovasti päälle tehden vahvoja yksilösuorituksia, mutta saamatta kuitenkaan joukkueena mitään supervaarallista aikaan Herkkujen ryhdin pitäessä hyvin. Herculeksen vaihtopenkillä tunnelma on korkealla ja helpottunut, jopa niin helpottunut, että puhe meinaa karata hieman ulkopelillisiin asioihinkin. 😉 Tästä huolimatta kentällä homma toimii ja peli päättyy Herculliseen voittoon 0-3.

 

Herculeksen kausi jatkuu helatorstaina (tänään, sori kun raportointi taas kesti, joku oli piilottanut muistiinpanot liivikassiin ja löytyi vasta eilen treenien yhteydessä -jälleen kätkemisjuttu!) Keminmaan keskuskentällä (toivottavasti googlemaps tietää missä sijaitsee??). Kiitokset vielä mahtavasta pelistä, varsinkin meidän laitapakeille Elina M:lle, Tiinalle ja Sanna H:lle. Kausiennakossa leikkimielisesti puhutusta pakkipulasta ei ole ollut tietoakaan ja olitte kaikki Uleåborgia vastaan tosi vahvoja. Uleåborgille kiitokset tutun kovasta, mutta myös siististä pelistä. Eka jakso oli meille vaikea kun iso paha Uleåborg painoi päälle. Taipui vaan ei taittunut pieni sitkeä Hercules. Toisella jaksolla vastustajan heikentynyt prässäys, hyvä joukkuekuri ja peräänantamattomuus kaksinkamppailuissa sekä terävyys maalintekotilanteissa kuitenkin käänsivät ottelun meille. Tästä on hyvä suunnistaa kohti keminmaan keskuskenttää 🙂

 

Raportin kirjoitti, Ave