Lauantai-iltana puoli kahdeksalta Kakkosen Suomen Cupin puolivälierää Porin Karhuhallissa oli kerääntynyt katsomaan reilut 160 ihmistä. Jo aamulla matkaan lähtenyt joukkueemme näytti ottelussa tältä:

Ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin tunnustelun jälkeen Hercules otti itselleen kuskin paikan. Junior Tangko saatiin pelattua kahdesti yksin läpi -tilanteeseen, mutta viimeistely-yritykset valitettavasti suuntautuivat yli ja ohi Tuukka Nurmen vartioiman isäntien maalin. Vaikka Jazz pari paikkaa ensimmäisellä jaksolla saikin, oli se jokseenkin mustapaitaisten vieraiden hallintaa, mistä osaltaan kertovat jo toistakymmentä Herculesin saamaa kulmapotkua jakson aikana. Maaleja ei kuitenkaan nähty, eikä varoituksiakaan.

Tauon jälkeen toinen jakso jatkui siitä, mihin ensimmäisellä jäätiin, mutta todellisia maalipaikkoja Hercules sai hallinnasta huolimatta rakennettua vain vajaan puolenkymmenen verran. Niistäkään ei saatu valmista aikaan, joten vaihtojen lisäksi ainoaksi pöytäkirjamerkinnäksi jäi jälleen kerran hyviä otteita esittäneen, keskikenttämme pohjalla viihtyvän Valtteri Kovalaisen varoitus 72. minuutilla.

Jatko-ottelu sujui saman kaavan mukaan: Kotijoukkueen muutamista tilanteen puolikkaista huolimatta Hercules kontrolloi peliä, mutta isännät kestivät, joten kahden tunnin pelaamisen jälkeen taululla oli yhä sitkeästi nollat kummankin joukkueen kohdalla, ja edessä ottelun ratkaiseminen rangaistuspotkukilpailulla.

Herculesin ensimmäinen vetäjä – edellisessä ottelussa PS Kemiä vastaan hattutemppunsa ja samalla lohkovoittomme ratkaisseen maalin juuri pilkulta viimeistellyt Sami Karjalainen – ei erehtynyt, kuten ei Jazzinkaan pelaaja.

Toisena Herculesilta laukomaan asettunut Kovalainen koitti hienoa sijoitusta; osuen epäonnekkaasti vain ylärimaan. Isäntien yritys taas onnistui. Seuraavat kolme vetäjäämme onnistuivat, samoin Jazzilta kaksi seuraavaa. Viidennen kierroksen tasoittavalla laukoneen Jazzin Iyam Fridayn yritys suuntautui kuitenkin vasemman tolpan kautta ohi, joten rangaistuspotkuja jatkettiin nyt pari kerrallaan.

Maalivahdit Aleksanteri Patronen ja Nurmi laukoivat kuudennet pilkut kumpikin maaliin. Seitsemännellä kierroksella Herculesin Samuli Höltän laukauksen Nurmi torjui, mihin Patronen – joka niin ikään edellisessä ottelussa oli ratkaisemassa jatkopaikkaa torjumalla rangaistuspotkun – vastasi ottamalla kiinni Roope Huhtasen yrityksen.

Kahdeksannella kierroksella Herculesin Aleksi Nousiainen piti tiukassa paikassa päänsä kylmänä ja laittoi pallon maaliin. Jazzilta yksitoistametristä yrittämään asettui Jussi Lemio, jonka laukauksen ja samalla voiton joukkueelleen Hercules-kapteeni Patronen torjui. Lähes kahden ja puolen tunnin jännitysnäytelmä päättyi välieräpaikkamme juhlintaan!

Ottelun jälkeen Herculesin päävalmentaja Mikko Isokangas oli tyytyväinen paitsi luonnollisesti tulokseen, myös kokonaisvaltaisesti joukkueensa pelaamiseen. Joukkueen kenttätasapaino pysyi parhaiten kasassa läpi ottelun verrattuna talven aiempiin peleihin. Hyökkäyspelistä erityistä kiitosta saivat laitapakit nousuillaan sekä laiturit, joiden kautta suurin osa hyökkäyksistä vietiin porilaisten päätyyn Jazzin tukkiessa huolellisesti kentän keskustaa. Ylipäätään joukkuepelaamisessa Isokangas näki Herculesin menneen ison askeleen eteenpäin, vaikka kehitettävääkin kuulemma sekä vielä että riittää.

“Tällaisen yhteisen tekemisen jälkeen olo on luottavainen. Ensin huolehditaan palautuminen kuntoon ja sen jälkeen aletaan viilaamaan pelaamiseen seuraavia kehitysaskeleita, että ollaan valmiita pelaamaan voitosta myös Kakkosen Cupin välierissä!” Isokangas vakuutti.

Kaarinan Pojat voitti sunnuntaina Tampere Unitedin, joten välierissä Hercules ja KaaPo ratkaisevat pääsyn koko Suomen Cupin neljännesvälieriin, joihin kahdeksan Veikkausliiga-joukkueen lisäksi pääsevät neljä joukkuetta Ykkösestä, kaksi Kakkosesta ja kaksi Regions Cupista.