Kakkosen Cupin puolivälierät alkavat tänään FC Jazzin ja JS Herculesin mittelöllä Porin Karhuhallissa. Ottelun voittaja etenee välierävaiheeseen pelaamaan paikasta Suomen Cupin 16:n parhaan joukkoon.

FC Jazz voitti oman alkulohkonsa Herculesin tavoin. Porilaisten taakse jäivät sekä VPS:n, että SJK:n kakkosryhmät. Joukkuetta valmentaa Oulussakin vaikuttanut entinen pelaaja Seth Ablade.

JS Herculesilla on takanaan onnistunut treeniviikko ja joukkue pääsee suhteellisen ehyenä kohti vierasottelua. Vaikka edessä on pitkä bussimatka, menestyminen palkitaan myöhemmin, sillä ottelun voittaja pelaa tulevan välieräottelunsa kotikentällään joko Tampere Unitedia tai Kaarinan Poikia vastaan.

Joukkueen matkustusvahvuuteen liittyi uusi jäsen, kun viime kaudella joukkueen kapteenina toiminut puolustaja Markku Huoponen teki jatkodiilin ja on mukana joukkueen kokoonpanossa. Koko talven hyvin harjoitellut Huoponen on välittömästi pelikelpoinen ja -kuntoinen. Sopimus on odotettu, sillä puolustuslinjassa ei ole ollut alkutalvena juurikaan särkymävaraa ja rutinoitunut Kakkosen pelaaja tuo luonnollisesti hyvän lisän joukkueeseen.