Päättyneellä kaudella Herculesin apuvalmentajana toiminut Mikko Isokangas on tulevan kauden Hercules-päävalmentaja. Isokangas oli viime kaudella myös AC Oulussa apuvalmentajana. Tulevalla kaudella Isokangas toimii lisäksi HauPan valmennuspäällikkönä, jona hän on toiminut aiemminkin.

– Meille on kasautumassa loistava valmennustiimi, jossa ymmärretään yhteistyön voima. Sama koskee myös pelaajia. Uskon, että saamme luotua motivoituneille pelaajille hyvän ympäristön seuraavien askelien ottamiseen, Isokangas sanoo.

Isokankaan apuvalmentajaksi tulee 31-vuotias Miguel Cervera López, joka valmensi kuluneen kauden PK-35:n B-junioreita ja oli edustusjoukkueen apuvalmentajana. Lópezilla on laaja-alainen kokemus kotimaastaan Espanjasta, erityisesti nuorten pelaajien valmennuksen puolelta. Hän on valmentanut muun muassa La Liga -organisaation Levante UD:n junioreita. Lópezilla on UEFA Pro -lisenssi.

López toimii myös Tervarit Junioreiden 11 vs 11 -vaiheen valmennuspäällikkönä ja YJ-joukkueiden päävalmentajana.

Helsingistä tavoitettu López odottaa mielenkiinnolla tulevaa Hercules-pestiään.

– Kävimme keskusteluja tulevan kauden suunnitelmista, ja näkemyksemme olivat yhtäläiset. Metodeihini kuuluu fyysisen, taktisen, teknisen ja henkisen puolen valmennuksen vahva integraatio, joten filosofiamme kohtasivat hyvin, López sanoo.

Fysiikkavalmennuksesta ja -testauksesta vastaa tulevallakin kaudella Anu Perälä ja Jani Ailovuo.

Hercules tulee panostamaan yhä vahvemmin ja kokonaisvaltaisemmin junioreiden valmennukseen ja kehitykseen sekä tarjoaa laajan yhteistyöverkoston kautta pelaajille mahdollisuuden kansainväliseen urapolkuun.

Junioriyhteistyöstä tiedotetaan tarkemmin tällä viikolla. Edustusjoukkueen harjoitukset alkavat ensi kuun aikana.