Tuulisessa, juuri ja juuri toistakymmentä astetta lämpöisessä Oulun lauantai-illassa Castrénin kentällä Herculesin vieraaksi oli saapunut sarjakärki Tampereen Pallo-Veikot.

Avauskokoonpanomme 4-3-3-ryhmityksessä oli: Seppä Jullvé, Gurrutxaga, Leskelä, HuoponenKovalainen, Amat, HadhoudKarjalainen, Obi, Moreno.

Ottelun ensimmäinen vartti kului tunnustellen, eikä kumpikaan joukkue saanut oikein peliä kontrolliin tai luotua kunnollisia maalintekopaikkoja.

Vierailija TPV siirtyi 16. minuutilla pilkulta 0–1-johtoon. Joni Leskelä joutui ahtaalle omalla rangaistusalueellamme, ja erotuomarina toiminut Atte Räinä näki tilanteessa varoituksen arvoisen rikkeen. Yhdestätoista metristä pallon maaliin laukoi vieraiden kippari Paavo Näykki.

Viitisen minuuttia myöhemmin tamperelaisten Koroma Mohamed sai katsella ottelun ensimmäistä korttia, kun tuomari nosti Veikkausliigassakin pelanneelle keskikenttämiehelle keltaisen vastahyökkäyksen estämisestä.

Vajaan puolen tunnin kohdalla nähtiin Castrénin kentällä TPV:n toinen maali, kun yksi kentän pienikokoisimmista pelureista, Eetu Räisänen, tyylikkäällä näytteellä pallonkäsittelytaidostaan, rytminvaihtokyvykkyydestään ja terveestä ahneudestaan murtautui boksiimme ja pistettyä kieppumisellaan kirjaimellisesti topparimme nurin tälläsi läheltä vasemmalle ylös: tilanne 0-2. Pakko vastoin tahtoakin myöntää, että erinomaiset pari sekuntia porilaislähtöiseltä nuorelta mieheltä.

TPV tuntui iskevän vielä uuden vaihteen silmään toisen maalinsa jälkeen. Herculesin pallollisesta pelaamisesta tuntui kadonneen kaikki maltti ja sen myötä suunnitelmallisuus, mikä kostautui jatkuvina pallonmenetyksinä vain muutaman kosketuksen jälkeen. Niinpä mm. reilun puolen tunnin kohdalla Ville Sepältä vaadittiin hyvä katko oikealta tulleeseen keskitykseen. Näistä pakottamattomista paniikeista Herculesin olisi päästävä välittömästi eroon, jos haluamme voittaa tiukkojakin pelejä.

Kymmenisen minuuttia ennen ensimmäisen jakson loppua Herculesin piikissä akuutisti aliravittuna lauantai-iltaansa viettänyt, mutta silti haastoillaan itselleen ja joukkuetovereilleen paikkoja taistellut Paul Obi pääsi yrittämään leikkaamista keskemmälle tamperelaisten rangaistusalueen tuntumassa. Vieraiden puolustus napautti ykköstykiltämme jalat alta – selviten kortitta. Sami Karjalainen laukoi vajaasta paristakympistä vaparin noin metrin verran yli vierasjoukkueen maalin.

Mikel Gurrutxagalle tuomittiin vielä ensimmäisen puoliskon loppuhetkillä varoitus syvällä vastustajan alueella sattuneesta kontaktista.
Ensimmäisen jakson aikana pidimme uskoakseni enemmän palloa, mutta jo reilun vartin pelin jälkeen tullut takaiskumaali kenties sai Herculesin hieman hermostumaan, sillä vaikka TPV puolusti erinomaisesti ja uhrautuvasti koko joukkueena, emme malttaneet rakentaa ja pelata rauhassa omaa peliämme.

*****

Toiselle puoliajalle tultaessa kumpikin joukkue suoritti vaihdot: Herculesilta työnsä oli tehnyt varoitettu Joni Leskelä ja hänen tilalleen tuli Junior Obagbemiro; TPV taas otti niin ikään varoituksen rasittaman Koroman sivuun ja Jesse Oksanen pääsi kentälle.

Hercules aloitti jakson vahvasti. Latausta oli ehkä hieman liikaakin, kun jo menneen tilanteen jälkipyykkien pesusta Herculesin Marcos Morenolle nousi 49. minuutilla keltainen kortti.

Toinen jakso ehti vanheta kymmenkunta minuuttia, kun TPV:n Tomi Ylinen sai ottelun seuraavan varoituksen. Vajaan tunnin kohdalla hyvin peliä tehneen Herculesin omassa päässä tapahtui, mutta maalivahti Ville Sepältä nähtiin ensin erinomainen, melko varmasti maalin estänyt ulostulo pariinkymppiin ja minuuttia myöhemmin komea paraatitorjunta oikeasta ylänurkasta.

Päästä päähän aaltoilleessa pelissä Junior Obagbemiro pääsi Sepän onnistumisten välissä laukomaan toisella kenttäpuoliskolla kaukaa kohti TPV:n maalin vasenta alakulmaa, mutta Tuomas Karjanlahti syöksyi pallon hanskoihinsa.

Jakson puolivälin lähestyessä TPV vaihtoi kentältä Eric Bullockin ja sisään Waltteri Riihimäen. Melkein heti perään Hercules-valmentaja Ismael Díaz katsoi aktiivisesti prässänneen Sami Karjalaisen keränneen kylliksi kilometrejä, ja laittoi laiturin tilalle Samu Himangan.

68. minuutilla TPV:n Joonas Rantala vei vieraat tarkalla, oikeaan alanurkkaan laskeneella ja ikävästi juuri ennen maalia pompanneella vapaapotkulla paristakympistä jo 0-3 johtoon. Maalin jälkeen Hercules vaihtoi kolmannen kerran: kapteenimme Markku Huoponen jätti kentän ja tuorein jaloin jatkamaan ottelua tuli Miika Lammela.

Pelikellossa oli 80. minuuttia, kun Herculesin Samu Himangalle heilahti keltainen. Tovia myöhemmin myös TPV suoritti kolmannen vaihtonsa vaparista maalanneen Rantalan jättäessä paikkansa – joka lievästi yllättäen ei ollutkaan puolustajana – Eetu Kolulle.

Herculesin Marcos Morenolle avautui vastustajan boksin oikealla laidalla huippupaikka kavennusosumalle vajaata kymmentä minuuttia ennen ottelun loppua, mutta tolppa pelasti TPV:n takaiskulta.

Molempiin suuntiin jälleen monessa mukana olleelle Karam Hadhoudille tuomittiin 87. minuutilla varoitus, jo viides Herculesille.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin TPV:n riveistä pilkun maaliin laittanut kapteeni Paavo Näykki ja Herculesilta taas Mikel Gurrutxaga.

Herculesilla oli etenkin toisen puoliajan alkupuolella hetkensä, ja kotijoukkue saikin kivikovaa ja kurinalaisesti pelannutta vastustajaa vastaan luotua pitkin ottelua jälleen lukuisia maalipaikkoja, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan: voittaakseen niitä pitäisi saada käytettyä, ja myös onnistua estämään vastustajaa luomasta – saati sitten hyödyntämästä – omiaan.

Kaikki kunnia tällä kertaa suvereenisti paremmalle vastustajalle, mutta TPV on takuulla Herculesin voitettavissa silloin, kun kentällä nähdään itseensä ja tekemiseensä luottava, yhteen pelaava joukkue.

Tamperelaiset jatkavat aina vain vahvemmin sarjan piikkipaikalla kaikki pelinsä voittaneina, ja kohtaavat seuraavaksi derbyssä Tampere Unitedin maalieron ollessa komea 13-1.

Hercules puolestaan matkustaa ensi viikon lauantaina Iisalmeen, jossa pisteitä lähdetään hakemaan PK-37:n vieraina Sankariniemen kentällä klo 17.00 alkavasta ottelusta.

Teksti: Pekka Peni