Kauden ensimmäinen sarjapelimme käynnistyi Kuopion keskuskentällä pilvisessä, mutta sentään kymmenasteisessa säässä. Avauskokoonpanomme oli Seppä – Huoponen (c), Ibeh, Amat , Jullvé – Gurrutxaga, Hadhoud, Kovalainen – Karjalainen, Moreno, Himanka.

Ensiminuuteista lähtien oli selvää, että me veisimme ja kuopiolaiset vikisisivät. Heti ottelun 8. minuutilla kapteenimme Markku Huoponen murtautui läpi laidasta, mutta Sami Karjalainen ei saanut ohjattua syöttöä maaliin.

Ensimmäisestä vaarallisesta paikasta KuFulle tuomittiinkin sitten 13. minuutilla rangaistuspotku, kun Huoponen oli hieman myöhässä tilanteesta ja rikkoi boksissa. Kuopiolaisista pallon taakse asettui myös KuPSissa pelaava Joni Mäkelä, ja aikakirjoihin hänet merkittiin maalintekijäksi, kun pelikello kävi 14. minuuttia.

Viittä minuuttia myöhemmin toisessa päässä tasoitus oli lähellä kulman jälkitilanteesta Mikel Gurrutxagan päästessä puskemaan kohti lähes tyhjää maalia – valitettavasti ilman oikeaa osoitetta. Tästä taas viitisen minuuttia myöhemmin nähtiin ensimmäinen osoitus ottelun kantavasta teemasta: täysin ala-arvoisesta tuomarityöskentelystä. Karjalainen maalasi, mutta täysin ihmisjärjen vastaisesti maali hylättiin paitsiona. Video todistaa tilanteen olleen selkeä maali.

Karjalainen oli jälleen maalinteossa 36. minuutilla, mutta tällä kertaa avustavan erotuomarin ilmeisesti kaihin kaihertamat silmät näkivät tilanteessa käsivirheen. Erikoisen tilanteesta teki se, että päätuomari oli maalin edessä olleen Karjalaisen vieressä, eikä nähnyt avustavaa paremmin.

Pelin ensimmäinen lappu oli väriltään onneksi keltainen nuostessaan 38. minuutin kohdalla myöhässä tilanteeseen tulleelle Huoposelle.

Toiselle puoliajalle marssi vielä entistä sisuuntuneempi Hercules.

Ensimmäinen huippupaikkamme nähtiin 53. kohdilla, mutta Marcos Moreno ei saanut Karjalaisen keskityksestä palloa verkon perukoille.

56. minuutilla Samu Himanka vaihdettiin Miika Vihavaiseen. Pari minuuttia tämän jälkeen Moreno pääsi karkaamaan puolesta kentästä asti läpi, mutta KuFun maalivahti Töyräs veti pidemmän korren torjuen jalallaan.

Tasan tunnin kohdalla kortin rasittama Huoponen otettiin vaihtoon, ja tilalle juoksi Santeri Ukkola. Niin ikään varoitettua Hadhoudia penkki kutsui 64. minuutilla, ja Junior pääsi loppupelin ajaksi kentälle.

67. minuutilla Karjalainen pääsi kasvokkain KuFu-maalia vartioineen Töyräksen kanssa, mutta veto ei osunut tolppaa lähemmäksi.

Ottelun koko kuvan ja tuomarin Karjalaiseen kohdistuneen kaltoinkohtelun kruunasi reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa nähty tilanne, mistä laiturimme olisi päässyt yksin läpi, ellei KuFun puolustaja olisi pelannut palloa kädellään. Tätä tuomaristo taas ei nähnyt, vaan antoi pelin jatkua.

Ensimmäisen puoliajan ajoittaiset epäorganisoitumiset saatiin paikattua toiselle puoliajalle, ja peli sujuikin Herculesin komennossa, mutta pelin alun rangaistuspotkumaali jäi pelin ainoaksi ja kolme pistettä jäivät Kuopioon.

Päävalmentaja Ismael Díazin kommentit ottelusta:

– Se oli kauden ensimmäinen ottelu, joten olikin odotettavissa että hyvien asioiden lisäksi löytyy paljon parannettavaa. Ottelu oli aika tasaväkinen, vaikka vastustajalla oli pelaajia myös Veikkausliigasta… Saimme silti tilastojemme mukaan enemmän maalintekopaikkoja. Harmi, että yksi maali hylättiin paitsiona, vaikka se ei sitä selvästi ollut. Täytyy vain jatkaa työskentelyä niiden asioiden parissa, joihin voimme vaikuttaa, Díaz päättää.

Teksti: Pekka Peni

Ensimmäinen kotiottelu ensi viikon sunnuntaina 6.5. klo 18:30. Hercules saa vieraita Vaasasta, kun VIFK matkaa Castrénille.

Tue Herculesin matkaa: kampanjahintaisia kausikortteja vielä saatavilla Herkkushopista.