Maalivahteja on kolme. Viime kauden lainalla AC Oulusta ykkösmaalivahtina torjunut ja sen päätteeksi Puolustuksen lukko -palkintomme pokannut, tiistaina teini-iän taakseen jättänyt Aleksanteri Patronen siirtyi täksi kaudeksi omaksi mieheksemme. Reilu viikko sitten Ville Seppä, 21, saapui liigaseura TPS:stä lujittamaan jo valmiiksi kovaa veskariosastoamme, ja kolmikon täydentää niin ikään parikymppinen, tiukasti paikasta valonheittimien kajossa taisteleva Darius Kangnissoukpe.

Toppareina vastustajien tihutyöaikeita tehokkaasti torppaamassa tullaan näkemään neljä miestä. Elegantti, rauhallinen ja varmaotteinen Joni Leskelä, 22, sekä riemuksemme viime viikolla sopimukseen kanssamme päätynyt tyylikäs nigerialainen Nathan Ibeh, 24, joiden kanssa avauskokoonpanon paikasta kamppailevat Deportivo Alavésin yhteistyöseuroista saapuneet Joshua Julve Orellana, 22, ja Mikel Gurrutxaga Barruetabena, 21.

Laitapakkeina irti päästetään Herculesin kokeneimmat pelaajat: elävä ikoni, kapteenimme Markku Huoponen, ja aiempia pelivuosiaan alemmalta pelipaikalta jalkapalloilijana uuden elämänsä kevään myötä löytänyt tahdon, taidon ja taistelun ruumiillistuma Miika Vihavainen, 27-vuotiaita kumpikin. Huolimatta timanttisesta tasostaan kumpikaan ei voi olla varma kentälle pääsystään, sillä AC Kajaanin riveistä toissa viikolla laumaan liittyi paluumuuttaja, kaksikymppinen Santeri Ukkola, jonka tekemistä viheriöllä nyt vain on jokaisen futisentusiastin mielestä ilo katsoa. Kesän kuluessa tullaan useammassa matsissa kentän näkyvin hahmo löytämään tästä kolmikosta.

Keskikenttä meillä on taitoa tulvillaan! Toinen nigerialainen, Jerome Ogbuefi, 26, on liikkeellään, pelinluvullaan ja yleisesti ottaen koko presensillään herra ja hidalgo koko kentällä, ei vain keskikentän pohjalla: vastustajat pelkäävät ja kunnioittavat miestä sekä pitäessään palloa että sen hänelle menetettyään! Myös egyptiläinen Karam Hadhoud, 22, ja espanjalainen Jose Javier Amat Domenech, 23, pystyvät pelaamaan laadukkaasti ja monipuolisesti niin rikkovissa kuin rakentavissa rooleissa. Yksi jalokivistämme, aina tunteella ja sydämellä pelaava, huikaisevan taitava ja luova, vappupäivänä 20 vuotta täyttävä Samu Himanka ja joukkueen neljäs espanjalainen, kymppipaikalla viihtyvä 25-vuotias Alain Pecharroman taas rakentavat paikkoja, ruokkivat hyökkääjiä ja tarpeen vaatiessa maalaavat itse. Pääsylippu kannattaa lunastaa jo pelkästään tilaisuudesta nähdä tämä kaksikko tositoimissa!

Laitureina tuhoa toiseen päätyyn kylvävät ja tehokkaasti myös satoa niittävät viime kauden tilastoissa tappajalta tuntunut Sami Karjalainen, 25; Alavésin organisaatiosta saapunut, vihannes- ja hedelmätarhurien joukkueen UD Almerian akatemian kolumbialainen kasvatti ja harjoitusotteluissa ilmiömäistä potentiaaliaan väläytellyt Marcos Moreno, 22; Turkin suurseura Besiktasista Herculesiin palanneista Amokachin kaksosista Nazim, 21; sekä vielä juniori-ikäiset, mutta kevyesti kokeneempiaan kieputtelevat Miika Lammela, 18, ja Aleksi Nousiainen, 19.

Pommikonelaivue ja F-35 -hävittäjäarmada ruumiillistuneena yhteen nigerialaiseen 21-vuotiaaseen hyökkääjään? Oi kyllä! Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä aseen, joka ei esittelyjä kaipaa: Paul Obi! Kun Hercules pelaa, osta se lippu, niin näet, koet ja vaikutut! Tiukkaa tulitukea maanmiehelleen tarjoaa ikätoveri Kalim Amokachi. Kauden alkuun on vielä viikko, mutta kaikkiin muihin Kakkosen pohjoislohkon pukukoppeihin on hiipinyt kunnioituksen käsipuolessa myös kauhu!

Teksti: Pekka Peni