Jarolta kylmää kyytiä

Kellon osoittaessa 13.15 oli Pietarsaaren Tellushalliin kerääntynyt kahden joukkueen henkilökuntineen sekä monikymmenpäisen juniorijoukon lisäksi 341 maksanutta katsojaa, kun erotuomarina toiminut Jouni Hietala puhalsi harjoitusottelun FF Jaron ja JS Herculesin välillä alkaneeksi. Avustavina erotuomareina toimivat Isac Silvan ja Isak Wärnman.

Kotijoukkue aloitti kokoonpanolla Emil Öhberg – Darvin Chavez, Toni Takamäki, Johan Brunell, Kim Böling – Thomas Kula (C), Kazuki Takahashi, Kareem Moses – Seth Paintsil, Christopher Mandiangu, Sasa Jovovic. Meidän miehemme puolestaan ryhmittyivät kentälle 4-2-3-1 -muodostelmaan Aleksanteri Patronen – Joona Juntunen, Joshua Julve Orellana, Mikel Gurrutxaga Barruetabena, Markku Huoponen (C) – Jose Javier Amat Domenech, Alain Pecharroman – Nazim Amokachi, Samu Himanka, Sami Karjalainen – Paul Obi.

Jo 2. minuutilla FF Jaro esitti hyvän krossin oikeaan laitaansa Kareem Mosesille, joka jatkoi Christopher Mandiangulle. Tämän vaarallisen syöttöyrityksen puolustuksemme katkaisi kulmaksi Herculesin pelin ensimmäisellä kosketuksella palloon. Isännät väläyttelivät osaamistaan ja yksilötaitojaan, mm. Johan Brunell 5. paikkeilla jatkamalla rajaheiton todella kauniisti ja akrobaattisesti suoraan ilmasta laiturille.

6. minuutilla nähtiin maalivahdiltamme Aleksanteri Patroselta hyvä katko nappaamalla pallo heittäyttymällä varmasti hanskoihinsa. Siitä pääsimme ensimmäiseen järjestelmälliseen hyökkäykseemme ja heti perään prässimme ansiosta toiseen. Sitä seuranneen nopean vastaiskun johdosta kapteenimme Markku Huoponen oli kuitenkin pakotettu ottamaan Jaron vasemman laidan tuntumassa varoituksen repimisestä. Kortti, joka nähdäkseni kannatti, sillä vaihtoehtona olisi ollut läpiajo neljästäkympistä asti.

Isännät onnistuivat maalinteossa ottelun 11. minuutilla tultuaan ensin oikeaa laitaansa tekopaikoille asti. Omat pelaajamme eivät saaneet mahdollisuutta purkaa tilannetta Patrosen torjunnan jälkeen, ja lopulta Seth Paintsil tälläsi läheltä pallon verkkoon. Syöttäjäksi maaliin merkittiin Sasa Jovovic.

Takaiskusta sisuuntunut JS Hercules alkoi hiljalleen päästä mukaan peliin, ja kun ottelua oli pelattu reilun vartin verran, sai Joona Juntunen tarjoiltua ensimmäisen varsinaisen maalipaikkamme hyvin itsensä boksissa pelattavaksi tehneelle Paul Obille, jonka laukaus valitettavasti epäonnistui.

Vain paria minuuttia vaarallisen hyökkäyksemme jälkeen FF Jaron tehokaksikko rankaisi jälleen: tällä kertaa Paintsil syötti ja Jovovic maalasi muutaman metrin päästä maalista. 18. minuutti ja lukemat 2-0.

Reilun parinkymmenen minuutin kohdalla paitsiosta tuomitussa vapaapotkussa Hercules osoitti hienoa kenttäasetelmien lukemista, ja vain Jaro-vahti Emil Öhbergin täydellisesti ajoitettu ulostulo pelasti kotijoukkueen läpiajolta. Peli aaltoili päädystä toiseen, ja paria minuuttia myöhemmin Hercules pääsi pariinkin otteeseen kokeilemaan laukauksia kauempaa. 25. minuutilla nähtiin pelin ensimmäinen vaihto, kun Jaron pirteästi ottelun alun esiintynyt Brunell joutui jättämään kentän ja tilalle tuli Ilari Antila.

Puolen tunnin ollessa täyttymässä Jaro vyöryi jälleen vaarallisesti upean keskialueelta annetun syötön myötä kohti maaliamme, saamatta kuitenkaan vetoa aikaan. Toisesta aallosta sellainen nähtiin, mutta Juntunen ehti pelastamaan alakulmasta.

Ottelu jatkui isäntien hallitessa kenttätapahtumia, ja 33. Mandiangu vei lähietäisyydeltä joukkueensa Paintsilin syötöstä jo kolmen maalin etumatkalle. Kahden minuutin kuluttua Patronen sai torjuttua Mandiangun vedon, mutta Paintsil niittasi kakkospallosta taululle 4-0 -lukemat.

Mekin saimme paikkamme. Ehti kulua vain minuutti Jaron maalista, kun Sami Karjalainen pääsi jokseenkin vapaasti kokeilemaan, mutta Öhberg maalinsa suulla kykeni torjumaan. Paria minuuttia myöhemmin oli Samu Himangan vuoro karata läpi, mutta jälleen Öhberg venyi pallon tielle. Paria minuuttia ennen 1. puoliajan loppua Obi pääsi puskemaan, mutta kaaripallo ei ihan ehtinyt laskeutua tarpeeksi vaan putosi maalin katolle. Vielä viimeisellä minuutilla Hercules pääsi hyvän näköisesti hyökkäysalueelle, ja Obi rytmitti peliä oivallisesti pysähtymällä ja odottamalla, että Karjalainen ehti pois paitsiosta ennen kuin antoi syötön, mutta hetken päästä rakentelu kuivui silti paitsioon. Puoliskon viimeisten kymmenen minuutin aikana aktiivisemmaksi muuttunut prässimme alkoi kuitenkin tuottaa hieman tulosta, vaikka palkinnot jäivät pokkaamatta.

2. puoliaika

Toiselle puoliajalle tultaessa FF Jaro suoritti kaksi vaihtoa Toni Takamäen tehdessä tilaa Toni Sjöstedtille ja Kim Bölingin Jonas Emetille. Me puolestamme jatkoimme siitä, mihin olimme ennen taukoa jääneet, ja 48. minuutilla Himanka-Karjalainen -kaksikko rakensi Obille maukkaan paikan, mutta pietarsaarelaisten maali säilyi koskemattomana.

Seuraavalla minuutilla Jaro iski jälleen. Kapteenillamme Huoposella oli jo lappu alla, joten hän ei voinut enää rikkoa ja Jonas Emet syötti Paintsilin nokikkain Patrosen kanssa, eikä miehen hattutemppu tarkalla, kierteisellä sijoituksella oikeaan alakulmaan paristakympistä ollut mitenkään vastaan tulevan maalivahtimme torjuttavissa. 5-0.

Viitisen minuuttia maalin jälkeen olin näkevinäni Jarolta täysin kiistattoman selkään kohdistuneen taklauksen kuudentoista rajan tuntumassa – ehkä jopa sisällä – mutta tuomaristo ei tilanteessa rikettä havainnut, mikä maksoi meille yhden erinomaisen maalipaikan, kenties myös pilkun. Paria minuuttia myöhemmin saimme vapaapotkun aivan Jaron rangaistusalueen vasemman rajan ulkopuolelta, mutta he onnistuivat purkamaan keskityksen mallikkaasti.

Kun pelikellossa alkoi olla tunnin verran, nähtiin ensimmäinen Hercules-vaihto, kun muutamaan kertaan hyökkäyspäässä osaamisestaan muistuttanut Karjalainen jätti kentän ja oikean laiturin tontille päästettiin irti Marcos Moreno. Samalla myös vastustaja teki neljännen vaihtonsa, kun Mandiangun korvasi Samba Sillah. Paria minuuttia eteenpäin Jaro vaihtoi Jovovicin tilalle Jusa Ihalaisen ja me taas Juntusen Miika Vihavaiseen, jolloin Huoponen siirtyi oikealta vasemmaksi pakiksi.

Kentän kuningas, Jaron numero 28, Seth Paintsil, riisti 65. minuutilla keskialueella pallon, karisti ensin yhden ja perään vielä toisen miehemme kimpustaan kirmatessaan kohti maaliamme ja tarjoili maalin läheltä oikealta vitosen viivalle Thomas Kulalle tyhjän maalin eteen paikan, josta kukaan ei olisi voinut missata. Lukemat Jarolle 6-0 ja Paintsilin tehot jotakuinkin mykistävän peliesityksen myötä 3+3. Maalin jälkeen valmentajamme Mikko Isokangas päätti päästää topparina raataneen Joshua Julve Orellanan ja keskikentällä peliä tehneen Samu Himangan huilaamaan ja kentälle juoksivat Joni Leskelä ja Miika Lammela.

Isäntien maalinnälkä vaikutti kyltymättömältä, sillä viimeistä edeltävän kympin alkupuolella Patronen sai esittää reaktioitaan torjuessaan vaarallisen Jaro-rynnistyksen ulos päätyrajasta. Parin minuutin kuluttua miehen oikea-aikainen ulostulo yli pariinkymmeneen metriin pelasti meidät jälleen.

Toisessa päässäkin saatiin hieman kohautettua katsomoa, kun Lammela pelasi upeasti pallon Obille boksiin, mutta puolustus vei jälleen pidemmän korren blokaten miehen irti pallosta. Tilanteen jälkeen Obi teki kentältä poistuessaan tilaa Kalim Amokachille. Jaron vaihtaessa puolet joukkueensa maaleista tehneen ja loput syöttäneen Paintsilin 79. minuutilla Jim Myrevikiin jokainen peliä seurannut osoitti suosiotaan!

Viimeisen kymmenminuuttisen käynnistyessä saimme paikan hyvin haistaneelle Morenolle pariinkymmeneen metriin, mutta kunnianhimoinen kuti ensimmäisellä kosketuksella oikealla laskevaan palloon aukesi ja suuntautui metrikaupalla ohi ja yli maalin. Pari minuuttia siitä, ja jälleen Hercules-veto painui yli päätyrajan. Tämän jälkeen nähtiin harjoitusmatsien luonteeseen kuuluva tilanne, kun Herculesin keskikentän pohjalla pelannut Jose Javier Amat Domenech jouduttiin ottamaan vaihtoon, ja miehen korvasi vajaat parikymmentä minuuttia aiemmin kentältä jo kertaalleen poistunut Orellana.

Joukkueemme jatkoi maalijahtiaan, ja viisi minuuttia ennen loppua syöttö oli tavoittaa hyökkääjämme K. Amokachin pään, mutta kosketus jäi ohueksi eikä pallo muuttanut kylliksi suuntaa vaan painui vasemmalta ohi Jaron maalin. Pari minuuttia tästä, ja jäin hämmästelemään, miksei Jaron Myrevik saanut keskialueen rappauksestaan varoitusta? Toiseksi viimeisellä minuutilla Lammela ajoi pallon kanssa itsevarmasti ja röyhkeästi keskelle, otti itselleen tilaa ja laukoi vihaisesti kahdenkymmenen tienoilta, mutta ohi takayläkulman. Aivan loppuhetkillä pääsimme vielä keskittämään maalille, mutta hyvän matsin maalinsa suulla pelannut Öhberg ehti ensimmäisenä palloon vangiten sen varmasti syliinsä.

——————–

Rumat lukemat eivät mielestäni kertoneet ihan koko totuutta ottelusta. Puolustuspelaamisemme organisoitumisessa on toki vielä paljon työtä tehtävänä, mutta useilla pelaajistamme oli alla vasta yhdet harjoitukset. Seuraavassa, sunnuntaille 15.4. klo 12 pelattavassa harjoitusottelussa OLS:n keltasinisiä vastaan kentällä on takuulla huomattavasti enemmän yhteen hioutunut JS Hercules, ja parin viikon kuluttua AC Kajaania vastaan on lupa odottaa vielä enemmän. Nämä – samoin kuin vielä tulevat kaksi peliä – ovat kuitenkin nimenomaan harjoitusotteluita, joissa lopputulokset ovat täysin toisarvoisia seikkoja. Monet asiat ykkösjoukkueemme pelaamisessa vaikuttavat jo nyt varsin hyvältä! Esimerkiksi Vihavaisen sijoittaminen oikeaksi laitapakiksi tulee osoittautumaan nerokkaaksi ideaksi kauden päästessä kunnolla käyntiin, sen verran hyökkäysuhkaa meidän pitäessämme palloa sekä herhiläismäistä häirintää vastustajaa kohtaan nähtiin taas tänäänkin. Eikä hän ollut suinkaan ainoita onnistujia, vaan useat pelaajamme loistivat vähintään hetkittäin – erityisesti pitäessämme palloa!

Tässäkin pelissä realistisesti liiganousua tavoittelevaa Jaroa vastaan pelaajamme loivat paikkoja, joista jonain toisena päivänä vastustajan verkko olisi heilunut useaan otteeseen. Taitoa ja luovuutta joukkueesta löytyy suhteessa sarjatasoon huikea määrä! Kurinalainen palloton pelaaminen ja pelin yhtenäinen toteuttaminen joukkueena ovat seikkoja, jotka ehditään saada hyvin kuntoon. Varsinaiseen kauden alkuun on vielä kolmisen viikkoa aikaa, ja 28.4. Kuopiossa tullaankin näkemään Hercules-lauma, jonka kohtaaminen saa jokaisen joukkueen Kakkosen pohjoislohkossa hermostuneeksi ja pelokkaaksi!

 

Teksti: Pekka Peni