Taustat vahvistuvat

Ensimmäisten pelaajasopimusten myötä myös joukkueen taustoihin on saatu vahvistuksia Timo Viitasen, Jussi Hautalan, Anu Perälän ja Jani Ailovuon myötä.

Viime kauden Herculeksen valmentajana toiminut Timo Viitanen jatkaa seurassa joukkueenjohtajan roolissa. Viitasen suhteita, pitkäaikaista kokemusta ja näkemystä hyödynnetään laajalti seuran toimistolla eri tehtävissä.

Herculeksen huoltajaksi saatiin pitkään alalla toiminut Jussi Hautala, jonka kaikki oululaisessa jalkapallopiireissä toimineet tuntevat rautaiseksi ammattilaiseksi. Yli kolmen vuosikymmenen ajan huoltajana toiminut Jussi on nähnyt monta seuraa ja on keitetty monessa eri liemessä. Viimeisimmän seuransa Oulun Palloseuran lisäksi Jussi on pitänyt mm. Oulun Työväen Palloilijoiden, FC 1991:n, Oulun Luistinseuran ja Tervareiden joukkueita toimintakykyisinä.

Pelaajien henkilökohtaisina fysiikkavalmentajina osana valmennustiimiä toimivat Sporttest Oy:n fysiikkavalmennuksen gurut Anu Perälä ja Jani Ailovuo. Parivaljakko tekee myös tiivistä yhteistyötä Deportivo Alavesin kanssa Herculeksen pelaajien fyysisten ominaisuuksien saamiseksi ammattilaisjalkapalloilussa vaaditulle tasolle. Anu onkin parhaillaan Vitoria – Gasteizissä tutustumassa Deportivo Alavesin fyysisen valmennuksen käytäntöihin. Hän palaa takaisin Ouluun tämän viikon torstaina. Testausguru Jani Ailovuon tekee yhteistyötä huippu-urheilijoiden kanssa. Janin pihdeissä ovat olleet mm. lukuisat NHL-pelaajat sekä Oulun Kärppien ja Jokerien organisaatiot.

Sopimusuutisia tulossa lisää tällä viikolla!