JS Hercules ja Karam Hadhoud ovat päättäneet jatkaa yhteistä taivaltaan kohti kautta 2017. Keskikentän 21 -vuotias egyptiläinen ikiliikkuja laittoi nimensä yksivuotiseen jatkopahviin.

Karam saapui Suomeen ja Ouluun vuonna 2014. Aiemmin OPS Akatemiassa kolmosta pelannut ja kaudella 2016 Herculeksen riveissä debytoinut Karam oli viime kauden kehittyjä nro:1 koko Herculeksen joukkueesta. Fysiikkatiimistä tihkuneiden tietojen mukaan Karam taisikin olla ainoa, joka noudatti joukkueelle tehtyä fysiikkaohjelmaa piirulleen. Työ alkoi kantaa hedelmää ja kevätkauden loppupuolella Karam vihdoin vakuutti koko valmennusjohdon, eikä peliaikaa saatuaan enää vilkuillut taakseen ollen joukkueen syyskierroksen positiivisimpia pelaajia.

”Karam otti viime kaudella ison askeleen eteenpäin, mutta työtä on vielä paljon tehtävänä”, toteaa Herculeken joukkoja eteenpäin piiskaava Timo Viitanen. ”Karam tekee nöyrästi töitä koko joukkueen eteen ja onkin usein oman hyökkäyksen jälkeen riistämässä palloa syvällä omassa päässä. Pelillisesti ratkaisuihin viimeisellä kolmanneksella on tultava vielä rutkasti enemmän ajatusta ja laatua, jotta askeleesta seuraavalle tasolle voidaan puhua”, jatkaa Viitanen.

 Hadhoudin sopimuksen myötä JS Herculeksella on 12 pelaajasopimusta. Tavoitteena on 20 pelaajan rinki, joten sopimuspaperien tulostamista varten voidaan Herculeksen toimistolla vielä huoletta jemmata paperia. Pelaajia tarvitaan vielä jokaiselle osa-alueelle.