JS Hercules palasi voittojen tielle kaatamalla sarjakärjen TP-47:n kotonaan varsin kiitettävillä 3-1-lukemilla. Vierasjoukkue taisteli kovaa, mutta Hercules onnistui pitämään ottelun hallinnassaan loppuun asti.

– Onhan se hienoa voittaa sarjan kärkijoukkueita vastaan. Pelimme näytti hyvältä tänään, ja olen tyytyväinen siihen, miten pelaajani vastasivat harjoiteltuihin asioihin. Olemme onnistuneet kaatamaan useasti kovimpia joukkueita, mutta nyt meidän on vain löydettävä se tasaisuus peliimme, jotta emme häviäisi heikommille joukkueille. Meidän on kyettävä keskittymään paremmin koko ottelun ajan, JS Herculesin päävalmentaja Daniel Amokachi sanaili ottelun jälkeen.

Herculesin peliä on vaivannut tällä kaudella vaivannut epätasaisuus. Otteluita on aloitettu liian löysästi, mikä on johtanut vastustajien liian helppoihin maaleihin.

Tällä kertaa ”Herkku” asteli kentälle kuitenkin reilusti vakuuttamalla asenteella. Oululaisten nopea hyökkäyspeli näytti äärimmäisen vaaralliselta alkuvihellyksestä  lähtien. Kotijoukkue karkasi johtoon jo ennen ensimmäisen jakson puoliväliä Sami Karjalaisen komean yksilösuorituksen myötä.

– On aina mukava tilanne valmentajalle, kun käytettävissä on paljon vaihtoehtoja hyökkääjien paikoille. Minulla on paljon pelaajia, jotka pystyvät antamaan minulle vaadittavia suorituksia. Sanonkin heille aina, että jos olet 90:n minuutin kunnossa, anna minulle 120 prosentin suoritus ja jos olet vain 45 minuutin kunnossa, anna minulle vielä enemmän. He tekevät kovaa töitä, Amokachi kehui hyökkäyskalustoaan.

 Voitto saavutettiin vakuuttavasti  lukemin 3-1, mutta isännillä olisi ollut paikkoja reilusti useampaankin osumaan. Amokachi kertoi olevansa kiitollinen joukkueensa hyvästä peli-ilmeestä, mutta piti maalipaikkojen tuhlailua huolestuttavana.

– On se kieltämättä hieman huolestuttavaa, että saamme luotua niin paljon maalipaikkoja, mutta teemme niin harvoista niistä maaleja. Uskon, että luomme eniten paikkoja koko sarjassa, mutta meidän pitäisi vain kyetä viimeistelemään niistä paremmin. Olis tärkeää löytää tapoja tehdä niin paljon maaleja kuin mahdollista, koska siitä voisi olla apua meillä sarjakauden loputtua, Amokachi mietti.

Kotivoiton tuomalla itseluottamuksella on hyvä jatkaa kohti seuraavaa koitosta. Sitä ei tarvitsekaan odotella kauaa, sillä Vaasan IFK saapuu Ouluun haastamaan Kakkosen C-lohkon kuumimman  joukkueen jo tulevana sunnuntaina. Daniel Amokachi vakuuttaa, ettei kahden pelin viikko paina liikaa, vaan joukkue on jälleen valmis antamaan kaikkensa.

– Meillä on nyt paljon itseluottamusta ja hyvä tunne pelistämme. Tulemme treenaamaan normaalisti huomenna. Ne pelaajat, jotka eivät tänään olleet kentällä tulevat vetämään vähän kovemmat harjoitukset. Tässähän ei itseasiassa ole pelkästään vain kahta peliä yhdellä viikolla, vaan kolme peliä kymmenen päivän sisään. Meidän täytyy löytää tapa pitää miehet virkeänä ja  hyvässä pelikunnossa, Amokachi pohti.

JS Hercules – VIFK pelataan Castrenilla sunnuntaina kello 18.30. Tavalliset liput maksavat kahdeksan euroa, ja opiskelija- ja  eläkeläisliput viisi euroa. Alennusryhmään kuuluvat myös 7-16-vuotiaat lapset. Tule kannustamaan Herkku voittoon!