Herculeksen edustus pelaa keskiviikkona Ajax Sarkkirannan kanssa kauden viimeisen ottelunsa. Päätöspelistä ei latausta puutu sillä voitolla molemmat varmistavat sarjapaikkansa Kolmosessa ensi vuodeksi. Nikottelevan alun jälkeen edustusjoukkueen peli on alkanut kohti syksyä tuottamaan tulosta, ja niinpä otteluun lähdetään kaksi pistettä Ajaxin edellä mutta yksi ottelu enemmän pelattuna. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa sinipaidat veivät ottelun 2-3 Mika Kosken viimeisen minuutin voittomaalilla, mutta tähän otteluun joukkue lähtee huomattavasti paremmin valmistautuneena kuten ratkaisupeleihin kuuluukin.

Herkkujen huimaa viime aikojen menoa kuvaa se että kauden viimeisen kolmanneksen (1.8 jälkeen) sarjataulukossa joukkue olisi kolmantena heti OLSsin ja HauPan jäljessä.  Toisaalta taas se alleviivaa kuinka surkea kauden alku- ja keskiosa oli Herculeksen kannalta, ja selvää on myös että monella muulla joukkueella ei ollut samanlaista latausta voittaa otteluita kun Herculeksella. Sydämentykytys ja harmaat hiukset ovat kuitenkin kalkkiviivoilla vaihtumassa helpoitukseen, joten vieraskannattajat ovat keskiviikkona tervetulleita Sarkkirannan nurmelle seuraamaan ennen kaikkea mielenkiintoisen kauden huipennusta!

 

1.8 jälkeen pelattujen otteluiden sarjataulukko:

OLS                         10     10     0     0     45     -     8     30
----------------------     ---     ---   ---   ---   ---    --   ---     ---
HauPa                       10      7     0     3     37     -    13     21
JS Hercules                 10      6     0     4     21     -    25     18
FC Santa Claus AC            9      5     1     3     35     -    16     16
KajHa                        8      4     0     4     19     -    20     12
FC Kemi                      7      3     0     4     16     -    17      9
Ajax Sarkkiranta             7      3     0     4      9     -    18      9
OPS Akatemia                 8      3     0     5     12     -    25      9
OTP                          7      2     1     4      7     -     9      7
Kontio                       7      2     1     4     14     -    25      7
----------------------     ---     ---   ---   ---   ---     -   ---     ---
KemPa                        9      2     1     6     14     -    29      7
Spartak                      8      1     0     7      9     -    33      3

 

Kuva (C) 2013 Kari Väre