JS Herculeksen naiset taistelivat toisen harjoituspelivoittonsa tällä kertaa LaFK:sta. Ottelu pelattiin tynkämittaisena, 2 x 25 min, ja osittain lumisella kentällä. Peli oli melko tasaista vääntöä alusta loppuun ja antoi aavistuksen siitä, mitä tulevalta sarja-avaukselta voidaan odottaa. Tiistaina 21.5. pelattavassa 3.-divarin avausottelussa JS Hercules saa vastaansa LaFK:n.

 

Kokoonpanossa oli jälleen pari uutta kasvoa. Sanna Härkönen ja Maiju Pöyliö pelasivat ensimmäisen pelinsä Hercun paidoissa. Ottelu alkoi hieman sekavissa merkeissä, kun pelaajat totuttelivat toisiinsa ja omiin pelipaikkoihinsa. Myös maalivahtiosastolle jouduttiin uhraamaan pari kenttäpelaajaa, kun Heidi ”Heka” Heikkinen oli onnistunut telomaan polvensa edellisen päivän treeneissä. Tästä huolimatta Hercun hyökkäyspäässä hääränneet Annukka Jurva, Nadja ”Nadu” Harju ja Maiju Pöyliö loivat vaarallisia tilanteita LaFK:n maalille. Myös omassa päässä piti kiirettä, mutta puolustus hoiti hommansa hyvin Sasa Dolinsekin napsiessa koppeja Hercun maalilla. Noin 15 minuutin pelin jälkeen Nadu väänsi ylös vasenta laitaa pitkin ja viimeisteli nousunsa päätteeksi Herculle 1-0 maalin. Herccu saa myös pari kulmaa 18. ja 20. minuutilla, mutta ne päättyivät ohi- ja ylilaukauksiin. Ensimmäisen puoliajan lopulla vastustaja pääsee kuittaamaan 1-1 tasoituksen pienen puolustuspään sekaannuksen vuoksi.

 

Toisen puoliajan alussa Herccu loi painetta vastustajan maalille. Maisa Katisko pääsi pari kertaa säikyttelemään vastustajan mokkea, mutta tuloksetta. 7 minuutin pelin jälkeen verkko helähti, kun Maisa pääsi tökkäämään vasuri-kärsyllä pallon maaliin. Tämän jälkeen Herccu sai rakennettua useita hyviä maalipaikkoja, mutta syöttöjä annettiin liian ahtaisiin paikkoihin tai vedot jäivät heppoisiksi. Puolustuspäässä päästiin ensimmäistä puoliaikaa helpommalla, ja tolppien välissä päivystäneellä Outi Pekkalalla ei pidellyt kiirettä.  Peli päättyi näihin 2-1 lukemiin.

 

Ottelu tarjosi yllättävän paljon hyvää toiseksi harjoitusotteluksi, mutta parannettavaa jäi vielä. Muun muassa pallon kierrättämistä, kentällä puhumista, maalipaikkojen tehokkaampaa rakentelua sekä syöttöjen voimakkuuden ja osoitteen tarkennusta tarvitaan lisää. Vielä on viikkoa aikaa hioa kuviot kohdalleen ennen ensimmäistä virallista peliä.

 

JSH: Outi Pekkala, Nadja Harju, Tiina Silvola, Satu Farin, Heini Rosqvist, Sasa Dolinsek, Anna-Mari Jurva, Maiju Pöyliö, Maisa Katisko, Sanna Härkönen, Niina Mahosenaho, Soila Laurio, Linda Niemelä ja Anu Perälä. Valmentajat Pekka Auvinen ja  Jussi Viirelä.

 

Raportin kirjoittaja: Anu Perälä