Viime viikonloppuna JS Herculeksen naisten joukkue jatkoi pelejään futsalin piirisarjassa. Nallisportissa pelatussa turnauksessa viikonlopun saldona oli voitto ja tappio. Tulosten myötä sarjasijoitus säilyi kolmantena. Voittoisassa ottelussa taipui Ajax-Ospan yhdistelmäjoukkue niukasti maalein 2-1. Maalareina toimivat Anu Perälä ja Annika Heinonen. Toisessa ottelussa ONS II Punainen oli tällä kertaa parempi maalein 2-0. Sarja jatkuu taas helmikuun puolella Torniossa.

Miesten joukkue otti mittaa OPS-junioreiden 3.divariin tähtäävästä joukkueesta ja sai taipua 2×35 min ottelussa maalein 4-3. Jäähyväisottelunsa pelannut Pere Picart maalasi jo noin 7 sekunnin pelin kohdalla Timo Raution oivasta tarjoilusta. Maali lienee oululaisen jalkapalloilun nopeimpia. Ottelun alku oli hyvin Herkun hallussa, mutta kuntopohjan puuttuminen alkoi näkyä jo noin 15-20 minuutin jälkeen ja lopulta OPS-j juoksi Herculekselta jalat alta. Herculeksen muita maalintekijöitä olivat Pekka Haaranen ja Antti Railo.